keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Vuosi vierähti



Eilinen nuoskalumi innosti Riihipirtin pikkuiset kädet pallojen pyörittelyyn. Illalla ilonamme tuikki monessa lumisessa lyhdyssä valo. Niin. Pienissä asioissa tuikkii elämässäkin se valonpilkahdus.

Eilen emme tienneet, mitä tälle päivälle on varattuna. Tokihan tiedämme tosiasioita. Tiedossamme ei kuitenkaan ole, ei hyppysissämme hiukkaakaan, ei taskuissa turvallisesti, ei laatikoissa loogisesti
se, millä oikeasti on merkitystä.
Asiat vaan asettuvat merkityksellisiksi vasta tapahduttuaan.
Ottavat osansa, vievät ja tuovat.
 
 Kipu on tiukasti istunut kerallani tämän päivän. Eilen riemuitsin kuntosalivisiitistä. Tänään kiitän jokaisesta astutusta askeleesta. Muovaantunut olen taas astetta nöyremmäksi. Kiukustunutkin hiukan.Ihmetellyt ja inttänyt, että eikös jo riitä?! Olen jo pehmeä, pienestä iloni nappaan ja ammennan, otan vastaan, mitä osakseni annettu on. Vieläkö vaan en tarpeeksi ole keralleni kuormaa kasannut? Ei huomisen murheita voi aavistaa....
Laulun sanoin: jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan.....
 
 Kiukkuni kirvoittaa kiitokselle sijaa!!
Lampsin siis lumiset pikkuisetkin askelmat pystypäin!
Olen lumipallo Isän rakastavissa käsissä ...
 
 Juoksee ajatus, kirmaa kiitos!! Sainhan taas yhden vuoden verran vakkaani evästä. Muistoja monituisia, mukavia, mutkikkaita, jokaiselle päivälle omansa. Ainutkertaisia toveja tuumattavaksi....Pieniä pisaroita, joista elämänvirta saa laineensa....
 

 
 Sinulle, minulle, jokaiselle
siunausta alkavaan vuoteen.
Otetaan avosylin vastaan osaksemme aiottu.
 
Tänään....eilinen on

 ....jo muisto. Katsellaan sitä sydämen silmin.
 
Loistetaan valoina toisillemme, kiitollisin mielin,
Isän valoa hohtaen. Luottaen.
Elämä on kuitenkin aikas vänkä juttu;)

16 kommenttia:

  1. Onnellista uutta vuotta 2010 Riihipirttiin!!! =)

    VastaaPoista
  2. Niin koskettavaa, niin syvälle asti ulottuvaa, avaavaa on sinun sanasi..
    Ne antavat niin paljon..niissä on niin ihania pieniä, herttaisia murusia rakkautta, joka lämmittää ja tuo aitoa iloa.

    VastaaPoista
  3. Ihania ajatuksia sinulta, osaat sanoa kaiken niin kauniisti<3 Siunausta sinulle jokaiseen päivään :)

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita ajatuksia, jaksamista sinulle :) Ihania lyhtyjä olette tehneet!

    VastaaPoista
  5. Kiitos koskettavista sanoistasi.
    Tuli tippa jos toinenkin silmään.

    Tiedän tämän riisumisen niin hyvin.
    Olen samalla paikalla kanssasi , minulla ei ole sairautta vaan toisenlaista vaikeutta. Täysin luotan kanssasi Häneen joka tietää mikä tarkoitus kullakin asialla on.
    Onnea uuteen vuoteen!!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kirjoitus! Hyvää Uutta Vuotta 2010!

    VastaaPoista
  7. Ajatuksen enkelin myötä sinulle lähetän ja onnellista uutta vuotta toivotan!

    VastaaPoista
  8. Vuosi vierähti ja
    ahnaasti uuteen tartun.
    Yltäkylläisyyttä elämä pitää sisällään ja värien loisto kaikkinensa on pysäyttävää.
    Paljon syliin annetaan ja
    paljosta saa ammentaa matkaaja pieni.
    Välillä juostaan ja toisinaan tepastellaan hyvin pienin askelin.
    Silloin tällöin tuntuu,että mennään takapakkia ja pitkään...
    Vaan hyvissä käsissä olemme
    ~aina vain!!
    Kiitän sinusta ihana Tinttarus!!!
    Miten monesti sen olenkaan tehnyt kuluneen vuoden aikana!!!<3
    Kiitän kauniista sanoistasi ja upeista kuvistasi!!!
    Ihanaa,että olet!!!
    Ole siunattu paikallasi~aina vain!!

    Toivotaan,että kipuilukin/särkyily lakkaa ja saat tepastella kevein ja tervein askelin...
    Kolotukset eivät ole mukavia...=O(

    VastaaPoista
  9. Ida MArian uuteen alkavaan vuoteen toivotan paljon ilon läikähdyksiä ja mukavia tuokioita!!

    HAnnen sanat talletan sisimpääni. Lämmittävät sanasesi saivat hyvän mielen hyrisemään....Paljon iloisia, valoisia tuokioita kiitollisuudella kuorrutettuina uuteen vuoteesi. Olet enkeli!

    Mammelille siunattuja, Isän kantamia hetkiä uuteen vuoteen. Saamme olla turvallisissa käsissä, jotka kantavat eteenpäin silloinkin, kun askel tuntuu raskaalta...

    Hannelelle heippanen! PAkkanen saapui sopivasti jäädyttämään lumilyhdyt, nyt niistä saa valontuiketta useammaksi päiväksi:)
    Alkavaan vuoteen sinulle ilolla peiteltyjä tuokioita, valolla valeltuja toveja!!

    LeenaJohanna, jaksetaan luottavaisin mielin yli hankalienkin hetkien...meillä on rakastava ja vaaliva opastaja auttamassa. Kun on hiukan rikkonainen, on varmasti myös pehmeämpi ja osaa nähdä sen ilon pienessäkin....siunausta ja enkeleitä uutukaisen vuoden jokaiseen päivään!

    Arjalle toivotan onnenhetkiä ja aatoksia iloisia alkavalle vuodelle!!

    Kirsikan vuosi olkoon pullollaan pieniä ilonpilkahduksia ja täynnänsä onnenhetkiä!

    Katinkaisen sanaset saavat liikutuksen itsessäni läikkymään ilon keralla! TAaperretaan ja kirmataan, välillä vikkelällä vauhdilla, toisena tovina seisahtuen, taaksekinpäin takuten. VAhvoissa käsissä olemme, sen varalle voi niin paljon laskea luottavaisin mielin. Avataan sydän sopukoitansa myöten apposen auki ottamaan auliisti vastaan, mitä annetaan, hyväksi se meille on ajateltu, viisaasti rakkaudella tuumattu!!
    Kolotuksetkin kestää, vaikkakin irvistelemään mokomat laittavat tuon tuosta. Vaan joku viisas sanoo, että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Rakkaasti sinua rutistan!

    VastaaPoista
  10. Vuosi vanha vaipui hautaan
    riemuineen ja murheineen.
    Ihmissydän puhkee nöyrään
    rukoukseen, kiitokseen.
    Oi, jos vuosi alkava
    oisi Luojan siunaama.
    Laulun sanoin haluan toivottaa sinulle siunattua uutta vuotta!:)Osaat niin kauniisti kirjoittaa..

    VastaaPoista
  11. PAjupirttiin iloa ja onnea! Hymyn helmeilevän toivotukseeni liitän!!

    VastaaPoista
  12. Kauniisti kirjoitettu!
    Hyvää Uutta Vuotta Riihipirttiin!
    -kisu-

    VastaaPoista
  13. Toivotan sinne Riihipirttiin hyvän mielen vuotta ja kiitän kaikista kauniista sanoista joita olen saanut lukea ja katsella kauniita kuvia. Astukaamme uuden toivon purteen jo ohjaa suuri varma käsi ♥

    VastaaPoista
  14. Hyvää Uutta Vuotta Riihipirttiin!

    VastaaPoista
  15. Kauniit sanat.Kauniit kuvat.
    Hyvaa uutta vuotta sinulle!!!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥