tiistai 29. joulukuuta 2009

Ajatelmia tältä päivältä sieltä ja täältä


KAtsellessani tänään puiden oksia, hiipii mieleeni ajatus siitä, ettei kenenkään harteille kasata enemmän kuin jaksaa kantaa.....
Nuoskalumi riippuu oksistoissa tarttuen kiinni kuin viimeisillä voimillaan....
Suuren männyn vanhat, mutta vahvat oksat myhäilevät tyytyväisinä....
Minäkin.
 
 Riemu hyppeli sisimmässäni, kun aamusella suuntasin ukkokultani keralla kuntosalille!
Kipuilu on minut sieltä pitänyt syrjässä koko joulukuun.
Nauroin ääneti. Kinkkukilojen ja suklaasaaliin kanssa ryhdyin hitaaseen taistoon....
Nautinnollista.
 
 Kynttilöitä tönöttää Riihipirtissä ja paljon. Rakastan kynttilöitä!!
Syksystä pitkälle kevään kynnykselle niitä poltellaan meillä urakalla.
Liekin lepatuksen viemäksi voi antaa murheenmykkyrät ja huolenhyrinät....
Niiden valossa olen levollinen.
 
 Joulunjälkeissiivoilu.
Se pitäisi aloittaa.
Tänään ei ole sen aika.
Tänään sytytellään kotaan valkea ja vietetään illan ihanat hetket yhdessä.
Haukkaan aurinkokuivatuilla tomaateilla ja parmesaanilla täytettyä maukasta makkaraa....
Herkuttelua kuntohuhkinnan jälkeen:)

Tänään olen löytänyt monta pikkuruista asiaa, joista
laitan matkaan ison kiitoksen.
Olen muistellut pian vanhaksi jäävää vuotta ja tuuminut uutta alkavaa.
Olen tyytyväinen.

 Joulu saa asua luonamme vielä joitakin päiviä.....
Sen riisuminen vie mielen haikeaksi.....
Ammennan sitä vielä.
 
 En tee lupauksia.
Lupaan vain yrittää parhaani.
Se riittää.
Hän tietää, mikä minulle on parhaaksi.
Luotan.
 
Nyt laitan kupposen kuumaa...
Itselleni ja tuolle rakkaalleni.
Olen onnellinen.
 
Nukkejen vaatekauppa neitosen huoneessa on auki koko päivän.
Kupposen jälkeen aion mennä "ostoksille".
Saan hyvän mielen.
Tyttönenkin saa.
Lasten riemu syntyy pienestä.
 
Tämmöisiä höpinöitä, supinoita  tänään.....

13 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia! Hyvää uutta vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia, tunnelmia ja ajatuksia. Kiitos niistä! *halaus*
    Onnellista Uutta Vuotta!

    (Meidän joulu saa olla ainakin loppiaiseen, ellei Nuutinpäiväänkin. Laitoin muovikuusen, tekokukat, jotta tuoksujen ahdistamien takia joulua ei tarvitsisi niin pian purkaa. Nyt tuntuu hyvältä näin. <3)

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja levollisia ajatuksia ihanilla kuvilla maustettuna<3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista sanoista ja kuvista. Ei turhia lupauksia vaan pyrkimys hyvään. Onnellista uutta vuotta.

    VastaaPoista
  5. Niin kauniita kuvia,
    kauniita eläviä sanoja,
    ihana tunnelma postauksessasi kaikkinensa..
    se rakkaus, ilo
    välityy..
    Ihanaa uutta Vuotta kynttelien ja läheisten kanssa..

    VastaaPoista
  6. Joskus musiikki
    nostaa meidät
    siivilleen
    ja kantaa meidät
    parempiin maailmoihin
    jossa on kevyt
    hengittää.
    Kun sieltä palaamme
    meilläkin on hetken aikaa
    siivet
    ilon, kirkkauden,
    tyynen täyttymyksen
    meille lahjoittamat.

    VastaaPoista
  7. HAnnelelle heitän helmeilevän saunapuhtoisen hymyn! Kiitän visiitistäsi ja tervetulleeksi taas toivottelen!!

    MAria saa kiitoksen kauniista sanoista. Annetaan joulun antaa omaa tunnelmaansa vielä tovi ennenkuin hyvästellään se sekä tuoksut ja tunnelmat jouluiset...Halaus<3

    Mammelia kiittelen hymysuin. Kamerani mokoma hiukan on kiukutellut viime aikoina...en ihan saa niitä tunnelmia, joita halajan, mutta mukavaa ,että nämä utuisetkin kuvani kelpuutattte.....
    Levollista mieltä uuteen vuoteen pian saapuvaan....

    Sirkkis saa oman kiitopksensa visiitistänsä. Mieltä lämmittää jokainen kävijä<3 Ei lupailla muuta kuin yrittää parastamme, se riittää tuomaan uuden yhtä hyvän vuoden tullessansa....

    HAnne saa halituksen lämpöisen! Mitäpä muuta sitä ihminen rinnalleen kaipaa kuin ne omat ihanat läheiset rakkaansa...ODotellaan paljon iloisia ja valoisia tuokioita alkavalta vuodelta!!

    VastaaPoista
  8. Kirsikkaa kiittelen kauniista ajatuksesta. Naputellessani kerkesit ajatuksesi kirjuuttaa...
    ILon siipien saattelemana otetaan vastaan uusi ihana vuosi!!

    VastaaPoista
  9. Kauniita , sielukkaita ajatuksia. Tuli ihan "lämmin" mieli tuossa lukiessani. Kiitos paljon sinulle!
    Ihania kuvia myöskin. Niin tunnelmallista.
    Halauksin , Johanna

    VastaaPoista
  10. Tinttarus-ystäväin!
    Oikein hyvää vuodenvaihdetta Sinulle ja perheellesi.
    Kaisa

    VastaaPoista
  11. Ihania ajatuksia!Eilinen päivä oli ja on oleva tulevinakin vuosina muistojen päivä,onhan se kuopuksen syntymäpäivä.Vuosi taaksepäin sain nuuhkia vastasyntyneen joulun lapsen tuoksua!Haikeaa aikaa,jota ei koskaan unohda!

    VastaaPoista
  12. Johannaa kiitän sanoistansa. Tuntuu hyvältä kuulla, että sanoillansa saa toiselle lämpimän mielen. Tänään on taas kipu pidellyt minua sylissään, se laittaa mielen kovin nöyräksi. Samaistun puiden okiin, jotka kantavat raskasta lumitaakkaa. MAisema on kaunis. Minä yritän kivun keskellä seisahtua näkemään sen.

    Pajupirttiin lähettelen lumivaltakunnan keskeltä vuoden viimeisiin hetkiin harmonisia hetkiä ja paljon mukavia aatoksia. Otetaan pian alkava vuosi vastaan kiitollisin ja levollisin mielin.

    Suvin kuopukselle onnentoivotus ja paljon enkeleitä uuteen vuoteen pian alkavaan. Suvia kiitän visiitistä ja lämpöisesti hymysuin heilautan kättäni.Hetki vielä tätä vuotta, nautitaan joakisesta pikkuriikkisestä asiasta....

    VastaaPoista
  13. Kauniita ajatuksia. Joskus on tuntunut, että taakkaa on annettu liiaksikin, mutta loppujen lopuksi kulloisenkin taakan on sittenkin jaksanut kantaa.

    Minustakin on haikeaa purkaa joulua, joten annetaan sen olla vielä hetken.
    Poltellaan kynttilöitä ja nautitaan.

    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta Riihipirttiin!:)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥