Pienet riemut

Tällä viikolla olen riemuinnut valkeudesta(joka nyt on jo jäänyt eiliseen). Torstaina punaposkinen 8-vuotias tuli välitunnilla luokseni. Kaikki näyttää niin kauniilta, sanoi silmät tuikkien. Iloitsin siitä, että vielä on lapsia, joiden vilpitön ilonaihe voi olla ympärillä oleva Luojan luoma kaikkinainen kauneus. Kuura kimmelsi puiden oksistoissa. Pieni pakkasen visiitti sai ihmeitä aikaan pitkän pimeän ja sateen jälkeen.Tänään se on taasen tässä- pimeys.Sieppaan ilon muistamastani pakkaspojan vierailusta. Se saapui ja hetkeksi heitti huntunsa yllemme. Jätti jälkeensä lupauksen....tulen taas.

 Tuikkivaisia on taasen sytytelty sinne tänne. Sisimmässäni läikkyy ilo niitä katsellessa. Ne supattavat omat jouluiset salaisuutensa. Pohdiskelen. Voiko jokainen meistä olla Taivaan Isän tuikkivainen. Voimmeko heijastaa Isän valoa pimeään. Olla valona sitä kaipaavalle. Lohtuna murhetta kantavalle.

 

Tämmöisin miettein tässä istun. Tulin hetki sitten kummipojan YKSIvuotissynttäreiltä. Tuo pieni suloinen tuikutti ympärilleen ilonpisaroita! Pienistä riemuista isosti iloa kaikille piipahtavaisille!

Hän on meidän sydämemme ilo,

hänen pyhään nimeensä me luotamme.

Ps33:21