Ajatusten kukkasia.........

 

Toisinaan sitä saa kiinni ajatuksesta. Ohikiitävästä hetkestä. Kuin tuulenvireen kuljettamana se hyväilee poskea ja jatkaa sitten kulkuaan kohti määränpäätään. Kosketus jättää iholle lämmön, ajatuksen. Siihen on tartuttava, ettei se veisi mukanaan kaikkea itsestään, vaan luovuttaisi jotakin pientä, kutkuttavaa, ajattelemisen verran suloista tunnettaan. Tajunnanvirtana se saa pontta matkaansa vain sipaistakseen sinunkin poskesi nukkaa! Ota kiinni sen lempeästä helmasta!

  

Eilen kuuntelin töihin ajellessani radiota. Aamuni täytti sydämeeni asettunut hetki. Tuo laulu oli sanoiltaan niin kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ajatus oli minulle tuttu, mutta tuossa sävelten tahdittamana se antoi enemmän. "Sydämen hiljaisuudessa kuulen kuinka Jumala puhuu...." Hänen sanansa sydämellemme voivat olla kuin tuollainen ohikiitävä hetki, joka jättää kulkiessaan itsestään pienen lämpimän läikähdyksen. Turvallisen tunteen siitä, ettemme ole ikinä yksin.

  

 Ystävänpäivää vietettiin sunnuntaina. Tarvitsemme ystävän. Jonkun joka ymmärtää , vaikkemme sanoisi sanoja laisinkaan. Jonkun, joka asettaa sinut joskus omien tarpeidensa edelle. Jonkun, jolle hymymme piirtyy päivän iloksi, vaikka kasvojamme ei näkisikään. Jonkun, jolle paikka sydämessä on aina pyytämättä, anelematta. "Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää, minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään....." lauloivat lapset kirkkain silmin. Niinhän se on! Vaalitaan ystävyyttä!

 

 Tänään olen saanut osalleni monta hetkeä, joista rakennan hetkien helminauhan kaulalleni . Töissä kerroin lapsille kertomusta siitä, miten kerran kauan sitten pieni vene kuljetti matkalaisiaan Gennesaretin järven aalloilla kohti vastarantaa. Myrsky yltyi huimaksi ja nuo 12 pelkäsivät. Sininen silkkikangas, rantakivet, pienet nuket ja maitotölkistä laittamani vene pulleine purjeineen siivittivät kerrontaani.Lapset kuuntelivat hämärässä luokassa jokaista sanaani aivan ääneti. Tuo hetki oli minulle sellainen kultareunainen. Sen talletin sisimpääni. Hän tyynnyttää myrskyn sisällämmekin. Laannuttaa aallokon, kun se loimottaa liian voimakkaana ja on kaataa meidät. Kuljetaan luottaen hetkestä uuteen.

Yksi lempilauluistani on "Päivä vain ja hetki kerrallansa........" 

Tähän hetkeesi tarjoan sinulle, ystävä

Anna-Mari Kaskisen kauniin runon:

Arkipäivän juhlaan sinut kutsuisin,

keittiööni vanhaan viereen kakluunin.

Ruudullinen liina, leivänviipale,

Kuppi kuumaa teetä, siinä juhla se.

Sanoja vain vähän, tuskin ollenkaan.

Ystävyyden kieltä vaiti kuunnellaan.

Pimeyttä vasten loistaa kynttilä,

Kolmaskin on tässä, aivan vierellä.