keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ajatusten hento lento

Kuljetan katsetta pihapiirin tutuissa ja tärkeissä. Lomapäivistä on jo ehtinyt painua minuun sormenjälkiä, muistihipaisuja tuntoineen ja häivähdyksineen. Lasten ensimmäiset aittayöt, nurmen pehmeys paljaiden varpaiden alla. Tyttösen kärrynpyörät ja poikasen riemu miehentöistä puuvajalla. Iltaviileyden odottelua terassin sylissä. Lomapäivät kuin päivänkakkaran terälehdykät. Rakastaa, ei rakasta - tyyntä tai tulvivaa. Elämänmakuista oloa. Kiitettäväksi riittävää.
Ystävän kanssa istuin meren rannan kallion poskella. Meri lauloi omaa lauluaan, tuuditti ajatustemme keinua. Yksinäinen lokki uteliaana  keikistellen kuunteli juttujamme. Horisontissa hiljaa lipuva kalastajavene, kallion piilossa lempiväiset. Edessämme kauneus, jonka vain Luoja kykenee maalaamaan. Tuntui hyvältä saada jakaa itselleen hurjan tärkeän kanssa elämän virran kulkua ja sen jättämiä tuntuja. Muistaa, miten jokainen särö saa ajallaan lempeää hoivaa, miten irronneet muruset muovautuvat uusiksi. Ja kuinka kaikkein tärkein on läsnä kaiken aikaa.
Ole lähelläni ja puhu äänellä, jonka kuulen. Siihen punoutuu pyyntöni tänäänkin. En tarvitse aarretta, riittää kun näen sateenkaaren värien hohteen . Kalenterin sivuilla ei enää keiku kuin hyvää. Pienet harmilliset on ohitettu ja selviydytty. Aamuissa on aikaa kuunnella pilvien liikkeet, nähdä nuppujen avautuvan valoon. Jokaiselle tärkeälle löytyy sija. Huomisessakin kuljen yhden luo. Tänään sain tuokion verran omikseni  kummityttösen nauravat silmät ja jäätelösuun. Ilon palasista täytän kesäkoriani.
"Äiti, katso!", kiirii tyttösen riemu pärskeiden läpi. Minä vilukissa olen taluttanut  vihreiksi lakatut varpaani vasta viileään rantaveteen. Olen sukeltanut lomaoloon. Aaltoihinkin  ehdin vielä.


16 kommenttia:

  1. Hymyillen luen näitä lempeitä sanoja. Ole siunattu! :)

    VastaaPoista
  2. Tiikerimaa,
    kiitos, niin mukavasti sanoit.
    Siu!♥

    VastaaPoista
  3. ihania ajatuksia,ja niin totta!

    VastaaPoista
  4. KAisa,
    kiitos. Turha kurkottaa tähtiin, kun koko taivas on aivan vierellä:)
    Iloa ja valoa kesäpäiviisi!

    VastaaPoista
  5. Hmm it aρpeаrs lіke уouг websіte atе my fігѕt сomment (it was super long) ѕo
    I guess І'll just sum it up what I had written and say, I'm
    thoroughly enjoying yοur blog. I as wеll
    am an aspiгing blog blоgger but Ӏ'm still new to everything. Do you have any points for rookie blog writers? I'd genuinely appreciаtе
    it.

    my wеblog; http://www.hotel-discount.com/hotel-price-comparison-vs-traditional-travel-search-websites/

    VastaaPoista
  6. Wow, incrediblе blog ѕtructure!
    Hoω long have уοu еvеr been гunning а blog foг?
    yοu madе runnіng а blоg lοoκ eаѕy.
    The full looκ of your ωeb sіtе iѕ great,
    let аlonе thе сontent material!


    Viѕit my webpagе Denice (www.christinanewberry.com)

    VastaaPoista
  7. eхcellent pоst, very іnformative. I ponԁer whу
    the oppоsite exρertѕ οf this seсtоr dоn't understand this. You must continue your writing. I'm confident, you've a great readers' baѕe аlreaԁу!


    Feel freе to visit my blоg: On the web Reservations of Accommodations in Canada

    VastaaPoista
  8. Ihania hetkiä,
    ihania ajatuksia..

    Miksi aikuisena vesi on kylmää??
    lapsena uitiin joka päivä, koko päivän!!

    ihanaa viikionloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
  9. Nyt on aika nauttia kesästä, on aika olla ja kuunnella - itseä ja luontoa.
    Sinä osaat katsella ja hiljentyä. Se on tärkeä taito.
    Oikein hyviä kesäpäiviä sinulle :-)

    VastaaPoista
  10. Oi, olkoon luonanne lomaolon lempeys ja kaiken hyvän varjelus. Iloa, riemua ja hiljaisuuden hoivaa hetkiinne!
    Voi hyvin sinä ihana♥

    VastaaPoista
  11. Ӏ was exсiteԁ tо find thiѕ
    great site. І wаnteԁ to thank you foг your time for thіs wondеrful read!
    ! I ԁеfіnitelу enϳoyed eveгу
    part of it and I havе you booκmarκeԁ to checκ out neω ѕtuff in youг blog.


    my site ... Spa Major resorts any Principle to get noticable an incredible Peace

    VastaaPoista
  12. Niin tunnelmallista :) Ihanaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa...täälläkin tuli lomaolo, vaikka en vielä ole lomalla, mutta pieni lomanpoikanen on juhannuksen aikoihin...:)
    Suloista juhannuksen aikaa sinulle, ihana!!♥

    VastaaPoista
  14. Ihania ajatuksia ja niin kauniita harmonisia kuvia :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥