tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kaihomielen keinahtelussa

 Pieni hentoinen harmaus oli päässyt lähelleni, sanaakaan sanomatta astunut sävyksi minuun. Tehnyt itselleen paikan riippumattoni iloisiin raitoihin. Kutsumaton alakulo sai olla aikansa ja soitella säveltään, joka keinuvana andantena kaivautui sisimmän tietoisuuteen. Sanoitin sille oman säkeen lomaolossani. Ja nyt vailla selitystä annoin sille uuden sävyn, maalasin harmaan ylle taivaan aamusinen pehmeyden.
 
 Pikkuisilla oli osansa keinuvaisten tahtien uudelleen rytmittämisessä. Tyttösen tuntosarvet terhakoituvat. Mikä sulla on, äiti, kysäisee kuin ohimennen, kun huomaa  katseeni kiipeävän johonkin liian kauas. Nappasivat edellisillassa saappaat jalkoihinsa ja poikasen kanssa polkaisivat jokivarteen. Vilkuttivat iloa luokseni saapuillessaan kotitietä kimput kumpaisenkin pyörän tarakoilla. Kuiskaan rakkaalle,  on meillä suloiset maalaislapset.
 Neitonen ystävänsä kanssa auttoi pihapiirin loputtomasti riittävissä puuhissa ja putsasivat kentän reunat sulkapallokuntoon. Eilisessä huudot kaikuivat täynnä riemua ja jännitystä. Kaksittain ja nelittäin sai sulka kyytiä ilta-auringon nauraessa kanssamme. Omiin sävyihini pesiytyi erityinen kajastus, kun seurailin kotoa jo lentäneen isoveljen läsnäolon lämpöä pienempiensä rinnalla. Katseeni poimi hiljaa alas leijaavan valkean sulan. Hymyilin hiljaista hyvää mieltä. Pieni palanen pilvivalkeaa kutoi pitsiraidan kesäkeinuni mattoon.
Tunteiden keinussa hyräilen, vauhdista välittämättä. Luja on käsi, joka keinuani tuudittaa. Antoi ympärilleni kaiken kauniin ja piirsi vielä mielen maiseman. Viipyy vierelläni väsymättä. Avaa aamujeni aavan taivaan, jossa tänään hohtaa kesälämpö. Poutapilvien pitsireunat ja pellonreunan valkeat hattarat. (pst. koiranputkia tarkoitan:) Apeus hyvästeli. Saapuu taas kun aika on. Tänään kiitän siitä, mikä läsnä on. Allegron tahtiin laulellen.

13 kommenttia:

  1. Voi Tinttarus♥, tunsin niin itseni tuosta kirjoituksesta. Mieli on välillä vuoristorataa. Ollaan onnen kukkuloilla kunnes hetkessä vatsallaan heinikossa.Liekö sitten surutyötä,rakkaan karvakasan poismenon jälkeistä elämää.

    Toivotan sinulle ja perheellesi oikein kaunista juhannusta ja voimahali Ystävält䨨¨¨♥
    Kaisa

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksestasi taas, niistä saa aina miletälämmittäviä ajatuksia, elämän erilaisia koukeroita. Ei voi muuta kuin sanoa: Voitko tuon kauniimmin kirjoittaa!
    Oikein hyv'' juhannusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kirkkaita värejä toivon viikkoosi♥

    VastaaPoista
  5. Tuttuja tuntoja. Alakulolle on hyvä osata antaa oma tilansa, sitäkin tarvitaan, vaikka välillä onkin niin rankkaa.

    Hieno kirjoitus, kauniit ajatukset. Niin sinua. Hieno ja kaunis.

    VastaaPoista
  6. Ihanat nuo kuvat raamatunpaikkojen kanssa! ♥ Täälläkin on menty tunteiden keinussa ylös ja alas. Nyt alkaa pakkaamisen ja reissuunlähdön stressi hellittää, hyvä olla lopultakin tien päällä - suuntana Keski-Suomi. :D Siunattua juhannuksenaikaa, Tinttarus! ♥

    VastaaPoista
  7. Kyllä kirjoitit tosi kauniisti tuosta mielen alakulosta. Se joskus hiipii mieliin, mutta onneksi sen sitten saa sieltä jollain tavalla poistettua. Joskus aikaa menee enempi ja joskus vähempi.
    Ihanat ovat nuo Raamatun paikat, mitkä olet tuohon kirjoittanut.
    Siunattua juhannuksen aikaa ja juhannusta teille!! <3

    VastaaPoista
  8. Eipä tähän ole mitään sanottavaa. Kiitos kirjoituksistasi ja ihanaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
  9. Eipä tähän ole mitään sanottavaa. Kiitos kirjoituksistasi ja ihanaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
  10. Ihanasti kirjoitettu.
    Mukavan soljuvat sanat loivat hyvän tunnelman.
    Kiitos!
    Leppeää Juhannusta!

    VastaaPoista
  11. Niin kauniisti kirjoitettu ♥
    Ihanaa juhannuksen jatkoa :)

    VastaaPoista
  12. Kaniisti kuvailet haikeat tunnut, sydämensopukoita kirpaisevat tunnot ja samalla aikaa Isän tuudittavan ja hoitavan läsnäolon! Soljuviin sanoihisi ajoittain samaistuen, kiitos lahjastasi pukea tunteet ja tunnelmat ajatuksiksi!
    Sinulle leppoisia hetkiä ja helliä hetkiä toivotellen,
    Nina

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥