lauantai 12. marraskuuta 2011

Valossasi, lämmössäsi

 Tämä aamu hengitti tasaisesti. Se huokasi harmaudessaan ja odotti, mitä päivällä olisi sille ojentaa. Minäkin huokaan hymyni takaa. Meitä oli kolme ystävää eilen. Yhden erityinen päivä, jota juhlistimme kuuntelemalla ensin ajatuksia arjen keskellä kantavasta voimasta. Mausteena Maarit ja Sami Hurmerinnan koskettavaa musisointia. Illan kurkotellessa kohti yötä istahdimme herkkujen äärelle kynttilän kajoon ja avasimme sydäntemme taivaan , kukin omiksi sanoiksemme. Tähtösiksi toinen toisillemme. Olen tänään kiitollinen näistä naisista. Ystävistä. Eilisessä aika sai siivet ja yhdessäolon pehmeä lämpö auttoi unohtamaan tuokioksi kaiken muun. MAaritin ja Samin esiintyessä lauloi rakkaus heidän kanssaan. Voiko tuollainen lahja tulla mistään muualta kuin Jumalalta, pohdimme?! Eilinen aukaisi uusia portteja, ennestään outoja ovia. Rakkauden voima murtaa patoja ja kuljettaa yli koskien, kohottaa kohti taivaita! Kiitollisuuteni tästä käy kyyneliin saakka. Yhä vain ja vielä.
Oppijoilleni muistutin, miten tärkeä heistä jokainen on. Miten kukin kelpaa juuri sellaisenaan. Ainutlaatuisuus loisti kasvoiltaan, kun kehuin jokaisen olevan Taivaan Isän rakastama kultakimpale, joka saa osakseen suuresti huolenpitoa ja hyväksyntää. Jokaisen tärkeän isälle valmistui yllätys. Voi, sitä lämmön läikähdysten määrää, kun pienet sormet liimailivat paljetteja kravattiin. LAnganpätkistä partaa ja hiuksia oman isän kasvokuvaan. Minussakin pieni tyttö piirtää nyt ylpeänä isän kuvaa ja jokainen piirto kertoo, miten tärkeä hän on. Lukuisin rukouksin häntä arjessani kannan. Enkelin rinnallensa kulkemaan pyydän Isää isälleni antamaan. Tämän marrasviikon keskelle saimme pakkasaamun. Kuurauntuvat kimmelsivät kuin enkelin siipinä maisemassa. Talven valo jakoi hippuja itsestään. Aamu-usvan levätessä peltojen yllä koin jotakin suunnattoman pyhää. Kuin kaiken ylle olisi taivas hetkeksi laskettu kosketuksin yllettäväksi. Lähelle muistuttamaan lupauksesta, joka  osallemme on annettu. Valoksi elämään.
Nyt hiuksissa tuoksuu savu. JA sammaleen kostea nukka. Puuhasimme pihapiiriä talven odotukseen. Leluvajassa pulkkien ja kelkkojen rivi nuuhkii ilman viileyttä. KAikki on valmista lasten talviriemuun. Puuvajan suojiin pinottiin viimeiset tuolit ja pöydät, jotka sulkevat itseensä monta lämmintä kesäilon hetkeä. Monta syyshyvää tuokiota. Vanhuudesta natisevan pihakeinun rujo runko sai itselleen uuden tehtävän. Se pääsi metsänotkelmaan ja lupasin lyhtyjen rivin aisaansa. Istuinparka päätyi tuleen polttoroskien joukkoon. Tummuvassa illassa vaimea nuotionloimu lähettää savuvanaa kohti taivasharmautta. Sauna kutsuu meitä luo. Omaan lämpöönsä.
YStävän sanoissa pieni sormien lomaan poimittu kukka kasvatti näkemään suuremmin. Itse kuljen katsoen ympärilleni ja näen samaa suuruutta kaikkialla. Sinun kätesi ympärilläni kuin sammal kallioni kupeessa. Mittaamaton onnentunne laulaa oloaan sydämen asunnossa. Paikkaasi sieltä ei ota kukaan. VAlaiset pimenevissä illoissani askeleeni. Jaat talvivalon osalleni. Silmät uneenkin sulkiessani tiedän sinun olevan siinä. Vierelläni. Luonani. Kaikki on valmista huomisen tulla.  Isien oma päivä. Isän läsnäolon lämmössä.

8 kommenttia:

  1. Kiitos taas hivelevän kauniista postauksesta! Tuo kuva enkelistä oli niin valtavan kanis, viivyin sitä tuijottaen tovin.
    Nyt isänpäivänaattona kaipaan niin kovasti omaa isääni.

    VastaaPoista
  2. Sanasi huokuvat rauhaa; niiden äärellä oli mukava käydä hengähtämässä. Toivoisin, että isä olisi vielä täällä. Yritän kuitenkin piilottaa surun taka-alalle ja muistella kauniita hetkiä. Onneksi on vielä mieheni isä, jonka lahjan saan kääriä kauniiseen pakettiin.

    Kaikkea hyvää tälle viikonlopulle sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanista sanoistasi ystäväni.♥

    Olimme jo tänään onnittelemassa
    rakasta isääni.

    Oikein ihanaa isänpäivää teille.♥

    VastaaPoista
  4. Kaunis, koskettava ja niin avaava, lempeä tekstisi on kuin lämmin peite, kevyt halaus, kosketus hiuksiin..
    Kiitos.
    ihanaa, että olet täällä♥

    VastaaPoista
  5. Käyn täällä luonasi kuin saamassa sielulleni sipaisun joka voimistaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos rauhan ja ilon jakamisesta.
    Sanat nousivat sydämelleni sinusta: Voitelussa hän elää ja kulkee.
    Isänpäivän aamun toivotus perheellesi.

    VastaaPoista
  7. Käyppäs kurkistamassa Mekkotehtaaseen ;-)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥