Pysähdyn

 

Pysähdyn. Minulla on vierelläni niin suuresti arjen aarteita. Onnellisuus keinuu kerallani ja karsii murheiden pellosta villiintyneet versot. Se avaa syliään kutsumaan luo. Saan nousta uuteen aamuun huomaamaan, miten hyvyys istuu vieressä ja odottaa, että avaan katseeni. Ilo vipeltää kintereilläni eikä kiirehdi pois. Sen kuiskauksissa on tuttuja sanoja: lapsen pehmeä poski, rakkaan lempeä käsi, ystävän sydämellinen ajatus, pihapuun oksisto, linnunlaulu, kahvikupponen, auringon kehrä... Huolettomuus viipyy hetken ja jättää taaksensa lupauksen paluustaan. Rakkaus asustaa jokaisessa päivässä ja sipaisee pois kyynelhelmeen kätketyn kaihon. Herkkyys hyräilee hennoissa  hetkieni säikeissä. Pysähdyn. Tahdon kaikellani olla läsnä tässä. Tuuditan turvallisuutta käsivarsillani ja levollisuus lepää tyynylläni. Katsahdan taivaan sineen ja laulan kevätsaapuvaisten siivekkäiden kanssa.

 Viime päivien tapahtumien edessä tunnen pienuuteni. Hauraus asuu meissä. Ymmärryksen ylittävät myrskyt riipivät ja kyynelten virrassa kulkee kärsimys. Hiljenen tavoittelemaan sanoja, joilla pyytää kaukana olevalle hädän hetkeen turvaa. Luja luottamukseni löytää ajatusten lähteen. Niissä istuu ihmeellinen voima, jonka turvin toivon toivottomankin jaksavan. "Pyydetään, että heistä huolehditaan", lausuu pyyntönsä tyttöseni. Kunpa aina säilyisi tuo herkkyys. Kyvykkyys nähdä itsestään kauas ja silti löytää läheltään suuruus. Saman auringon alla niin lukuisia kohtaloita. Kaikki Hänen käsissään.

Asetun säröineni eteesi. Sinuun minun sydämeni turvaa. Läheltäsi löydän lohdutuksen. Varjeluksessasi vaellan päivieni määrän. Uskollisuutesi on suojanani. Tunnen kipuni, tiedän virheeni. Kaipuussani soi surumielisyyden sävel. Pelkoineni en pakene, vaan nojaan sinuun. Kaikessani kohotan kiitoksen yli muun. Ojennan käteni tarttumaan ja sydämeni vastaanottamaan. Sillä tiedän, että vain sinä voit.