Elokuun enkeleitä

Tämän päivän aamussa oli viileä kosketus. Lupaus syksyn saapumisesta taitaa täyttyä. Kuuden asteen vilakkuudessa oli virkistävää voimaa. Sain puhtia aamuuni. Koululaiset ahkeroimaan ja minä rakkaan kanssa kuntosalille. Itselleni annettu lupaus oli oman itsensä hoivaaminen kun on tämä vuoden vuorotteluvapaus. Kuinka helposti sitä jättää oman itsensä kaiken jalkoihin, unohtaa, sivuuttaa, vähättelee. Vaan itselle suotu pieni hetki moninkertaistaa jaksamisemme läheisiemme vierellä. Tällä viikolla olen ammentanut iloa koululaisten kotiinpalaamisen hetkistä. Kiitollisena istun, autan, vastaan, jaksan, olen. Saan olla! LÄSNÄ.

Juuri puitujen vehnäpeltojen okrassa aavassa on uskomatonta kauneutta. Tyyneys ja tuoksu antavat itsellekin osani. Etäämpänä soi leikkuupuimurin syksyn sävel. Siinä se on ollut tämä kaikki vierellä useat vuodet. Nyt ehdin huomata, haistaa ja kuulla. Enää se ei mene ohi huomaamatta. Tällainen pysähtymisen salliva aistit valpastava ja kaikelle pienelle herkistävä olotila pitäisi laittaa anomuksin vireille kaikille. Kun aika on.

YStäväni puki tämän sanoiksi: olet onnenpilven reunalla. Minä, joka olen murehtimaantaipuvainen. Kun jokin lakkaa olemasta murhe ja kääntyy ilonpisaraksi, vierii poskelle uusi huoli. Tämä syksy toi luokseni uuden tuulen. Murehdin luottavaisin mielin. Sipaisen siivilleen ja puen ilon ylle. Kiitollisuudella kuorrutan. Luottaen.

Tänään katselin tomaattia, joka vihdoin oli saanut poskilleen punan pienessä kasvihuoneessamme. Ihailin auringon antamaa rataa vasten ja suljin silmäni. Annoin lämpimän ottaa syliinsä ja h a u k k a s i n maailman kauneinta, täydellisintä ja ehdottoman herkullista tomaattia. Yksi tämän päivän antamista pienistä asioista, joille ehdin antaa iloni!

Jokaisessa päivässä on pieni pala unelmaa.

 

Toivon viikonloppuusi hurjasti hetkiä,

joissa viihtyy ilo ja onni!