Loppiaista

Loppiainen laittaa pisteen joulun pyhille. Levittää kätensä ja sulkee joulun ajan syliinsä. Hipaisee hellästi kiittäen ja muiskuttaa suukkosen poskelle. Taas adventista tulevasta aloitetaan. Siihen asti hei! Suurista suurin, kirkkaista kirkkain tähti viitoitti tietä kaukaisilta mailta saapuvaisille tietäjille. Osoitti tien uuden kuninkaan luo, Beetlehemiin. Loppiaista sen muistolle pyhitetään. Siihen lopetellaan jouluntuntu, kunnes sydän avaa taas tilan uudelle...........

Eilen 8-vuotiaamme, nuori herra, miettiväinen, pohtivainen kysyy suu tärkeästi tötteröllä: Leivotaanko mekin loppiaispullia? NAuru nousee ja tyrskähtää ilmoille ennenkuin saan hienovaraista stoppia sille mitenkään! Nielaisen nauruni ja vastaan: ne ovat LASKIAISpullia. Siihen poika virkkaa vain tovin pohdittuaan:

Onko mitään järkeä loppiaisena leipoa laskiaispullia?

NIINPÄ:) Eipä taida.

Iskän tunteisiin tämä pieni keskustelu vetosi niin, että keittiössämme leipoivat lapset iskän kanssa niitä loppiaispullia. LApsen viisautta. Miksikäs aikuisten pitää tehdä niin monesta asiasta, seikasta ja systeemistä turhan mutkikkaita? Pyydänkin vielä tänään eilisten pyyntöjeni keralle: Anna minulle ripaus lapsenmieltä, sitä puhdasta, mutkatonta viisautta suhtautua arjen asioihin ilman liikaa puntarointia. Sanoithan sanassa: lapsenkaltaisiksi pitää teidän tuleman.....

Haikeat jäähyväiset heitin kuusellemme tänään. Hitaasti siirsin jokaisen koristuksen sen jylhiltä oksilta omiin lokeroihinsa lepäämään. On kuin jotain puuttuisi, kun tuijotan tyhjää tilaa. Joka aamu olin laittanut kuusen valot tuikkimaan. Joka päivä seisahduin sen äärelle ihastukseni kertomaan. Joka päivä katsahdin latvassansa istuvaan tähteen. Joka päivä tunsin sen riemun, mistä se minulle kertoo.....Sydämessäni kannan nuo hetket arkeen.....

Kuusen alta pois otettu matto, viikattu ja ravistettu. Puhdas. Niinkuin minäkin. Puhdistettu. Joulu teki sen. Antoi puhtaan sydämen. ILon, valon arjen keskelle. Viikkaan ne tunteet ja kannan mukanani arkisiin askareihin, kiireen ja velvoitteiden keralle hiljentämään ja muistuttamaan siitä, mikä on tärkeää.

Kaikista tuikkivaisista en vielä luovu. Talvista valoaan saavat antaa.

Katsahdan ulos. Vielä haluan nauttia talvisen maiseman harmoniasta.

Keväälle on oma aikansa......se saapuu ja kietoo väreihinsä, antaa toiveikkuuden uusista askeleista!