lauantai 14. joulukuuta 2013

Tyyntynyttä♥

Oppijoiden juhla on saanut muiston muodon sydämeltä. Hyvänolon hento hyrähdys kutittaa ajatuksia, kaikki oli juuri niin herttaista kuin olla voi, kun ensimmäistä kertaa koululaistonttusena tai keijuna saa niiata ja kumartaa. Me onnistuttiin, hihkaisi tyttöoppijani onnenpuna poskillaan! Olitte aivan ihania, jatkoin ja hymyilin tyytyväistä joskin väsymyksen siivittämää hymyä mieli pullollaan kiitollisuutta. Voi miten täällä on kaunista, huokaisi eräs äiti astuessaan keijuaan noutamaan luokasta juhlan jälkeen. Tuntui hyvältä kuulla, että kaiken kiireen keskellä olin saanut aikaan tunnelman, johon oli hyvä pysähtyä. Eilisessä sähköttömyys muutti arjen suunnitelmia niin aamukodin uumenissa kuin oppijoiden kanssa kuljetussa perjantaissakin. Taskulamppujen ja kynttilöiden tunnelmassa etsittiin aiotulle uusi suunta. Mikään ei elämässä ole itsestäänselvää, ajattelin jälleen. Itseään on hyvä pikkuisen ravistaa huomaamaan, miten hurja määrä pientä hyvää päivissämme aina on.
Myrsky riepotti pihapiiriä. Tänään kun kaikki ehtivät touhuiltaan, kuljemme oman metsän suojiin etsimään kuusta poislennähtäneen ja tuivertaneen tuulen otteessa riutuneen tilalle. Samalla katsastamme aattokuusen odottamaan juhlaa. Aamusella keräilimme lennelleet lyhdyt talteen metsäpolun varresta. Tyttönen on toiveikas ja jaksaa luottaa valkean joulun tuloon. Ellei uusi lumipeite ennätä ajoissa, löytyy sydämeltä kuitenkin se valkeus, joka kajastaa joulun lapsen rakkautta. Tuo pieni laulavainen pohti eilisillassaan, miten surulliselta tuntuu, kun on lukuisia lapsia, jotka eivät tiedä joulun todellisesta ihmeestä. Äiti, moni luulee, että sitä vietetään joulupukin kunniaksi, huokaisi mieli pikkuisen tummuutta heijastavana. Onneksi sinä kerrot niille lapsille koulussa, kääntyi sitten puoleeni. Hymyillen kiitin hiljaa siitä mahdollisuudesta. Pienten siementen itävyyttä toivoen.
Tänään keräilen omien ajatusten tipahtaneita silmukoita, kuusen oksilta lennähtäneitä valoja, pihapiirin puiden ravistelemia oksia ja annan itselleni luvan viipyä hetkien lumossa juuri niin pitkään , että sisimpään ehtii levitä levontuntu. Arjen päättymisen jäljiltä silmästä vierähti uupunut kyynelhelmi. Mikä sun on, säikähti pikkuisin. Ei hätää, joskus väsymys vain itkettää ilman suurempaa syytä, lausuin ja pyyhkäisin pois poskeltani pikkuisen huolen . Pian saa levähtää seimen ääreen.

6 kommenttia:

  1. Nykysin usein joulu koetaan lahjojen jakoa ja ylensyyyyöntiä vareten, sen lakuperäinen tarkoitus, seimen lapsen syntymäpäivä jää sinne kaiken muun alle. Jouluun on sisälletetty nykyään niin paljon kaikenlaista, . Kun muistan omia lapsuuden joulujani, niihin kuului vähän lahjoja, jotain vähän erilaista ruokaa kuin arkena, mutta suuri kiitollisuus ja rauha oli meillä se suurin jouluntuoja. Tosin omat lapsuuden jouluni olivat isolta osin niitä sota-ajan jouluija, mutta uskon, että hyvin samanlaisia olisivat olleet kuitenkin ilman sota-aikaakin.
    Oikein hyviä näitä lähestyvän joulun aluspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kuvailet juhlaasi lasten kanssa niin kauniisti, että tuntuu kuin itsekin olisin ollut mukana! SÄhköttömyys koetteli meitäkin, niin kotona kuin töissä. Lapsista se oli vain hauskaa. Lumivalkeaa kolmanteen adventtiin ja viimeiseen työviikkoosi!

    VastaaPoista
  3. Meillä täällä vielä vähän lunta , vesisateet eivät ole kaikkea kadottaneet.

    Seimenlapsen ihanuus ei sammu milloinkaan.Pienten kerholaisten kanssa saimme sitä jälleen ihmetellä <3.Lapset odottavat lahjojaan , mikä on ihan ymmärrettävää, minäkin odotan omaani , sitä että Jeesuksen syntymäjuhlassa saisin rauhan ja levon Hänessä joka on koko maailman Vapahtaja.

    Syttyköön sydämiimme Valo joka ei sammu koskaan!

    Siunattua joulua sinulle ja rakkaillesi.

    -Sari-

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä, juuri nyt. Lämpöisin halaus ja ajatus luoksesi♥

    VastaaPoista
  5. Sydämeni tuntui kovettuneen, menin pois, tulin takaisin, luin uudestaan ja uudestaan... Ensi istumalta liian herkkää kaikkea tuota ottaa vastaan, mutta työtä se tekemään jäi ja uskon sen olleen tuo ihana Jeesuksen valo ja mieli, joka täältä heijastuu. Kiitos, että jaat suloista kaunista lahjaa. Siunausta sinulle. t. Jaana

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥