lauantai 21. syyskuuta 2013

Viisi vuorokautta viisautta!

Astelin viisaita polkuja viikkoni vuorokausissa. Ajelin kotomaan toiselle reunalle asti ammentamaan viideksi päiväksi runsasta hyvää. Meitä oli siellä kymmenen naista, äänellään työtään tekevää. Arjelle sai vilkuttaa, työntää tuokioksi tyystin syrjään. Tunsin miten vähä vähältä kuoriuduin kiireestä, livahdin piiloon levottomuudelta, pakenin pakkoa ja riisuuduin liiasta riittämättömyydestäkin .Nyt mieleni sinnittelee muistaakseen kaiken saamansa hyvän. Hengittelen sitä levollisuutta, joka paistoi päiviimme, vaikka pilvipumpuli peittikin syystaivaan. Elän tätä hetkeä tässä tiedostaen omat ajatukseni, joissa vilkkuu ilo ja kiitosmieli kaikesta koetusta. En unohdu menneisiin päiviin, vaikka niissä piileskeli löydettäväkseni runsas anti arjen voimaksi ja sisimmän suolaksi ja sokeriksi. Asettelen muistini lehdille olennaisen. Pysähdyn näkemään polkuni varteen putoilleet pienet ihmeet.
Ikiomien hetkien verran annoin jalkojen kuljettaa tyyneyden äärelle. Tarjosin kasvoni tuulelle, kutsuin luo puhaltamaan pois turhaa ja piirtämään hymylle paikkaa. Ojensin kättä kärsivällisyydelle. Herkän heinän lailla tiesin heilahtelevani arjen aallokon ehtiessä jälleen lähelleni. En seissyt siinä rannallani yksin. Oli aikaa tuntea syystuulen iltavireessä läsnäolosi, kuin olisit tuokioksi tullut siihen ja kuiskannut hiljaisen lupauksesi: et vain vilkaise kiireen keskeltä, vaan käännät kasvosi puoleeni ja näet minut, juuri minut, sen mitä olen kättesi jäljiltä. Ja se on riittävästi, tarpeeksi ja ainutkertaistakin vielä! Pieni palanen jotakin pyhää ja syvää asettui ottamaan paikkansa varressani. Huolien huomiseen oli tuokion ajan hurjan pitkä matka!
Tavoite on taakoittava sana, jos sen edessä on turhan totinen. Asettelin omani itselleni , palvelukseeni pyysin ja paikan annoin. Että olen läsnä itsessäni ja hetkissäni annetuissa, jotta näen , jotta kuulen, jotta tunnen. Kuin varkain myhäilen muilta salaa puoleesi. Sinua ilman en kulje määränpäätäni kohti. Tartun vaivihkaa käteesi ja pyydän, pidä tiukasti kiinni, pidäthän! Hengitys painautuu kylkiin pehmeän verkkaisesti, jakaa rauhan, jota lupaan kuljettaa matkassani. Kiltteyden kipuun nielen rohdoksi armollisuutta itseäni kohtaan. Sanoitan valmiiksi vaikeaa, jonka tiedän siintävän arjen taivaanrannassa. Vielä se vaikein, että itsestään löytäisi rakkautensa kohteen, kun murhe ja vaiva raapii viivojaan, piirtää uriaan naiseuden aavaan. Vanha haava avautuu, pienet surun sirpaleet kimmeltävät kämmenellä jakaen kivun, joka hiljaa nostattaa kyynelten kastehelmet eletyn elämän aamuun. Taisin löytää oikean risteyksen. Levähdän hetken ja jatkan sitten.

Jokaisessa poissa kotoa painuneessa illassa pieni aurinko laskeutui lähelle. Vikkelävauhtisten päivien lomaan lähetetyissä viesteissä asui rakkaus. Pikkuisimman äänessä surusointi: "Äiti mun on sua ikävä sanoi" ja itku teki pienen pesän olemukseensa. "Olet maailman paras, on onni, että olet minun äitini", kirjoitti ja sain puolestani pestä silmieni ikkunoita kyynelveteen kastetuin pisaroin. "En", "Olen" nieleskeli poikanen kysymysteni tulvaan ja hiljaa tavallaan kaipasi. Tyttösen ääneen asettui reippaus, kertoi tehneensä ruokaa ja siivonneensa. Arkirakkautta. Ja rakas sanoi rakastavansa. Hassua, miten viisi päivää vie huomaamaan, miten paljon merkitsee se, että kertoo, miten tuntee.Ja miten ehtiikään kaipaamaan vierelleen kaikkea sitä, mikä siinä aina on. Paikallaan.
Nyt tyynnytän arkituulien tuiverrusta ajatusteni kalliolla viivähtäen. Kaikki se vakaa ja varma saa olla kynnyksenä arkeenpaluulleni. Ilma keuhkoissani on sama, reitti uusi ja rauhoittava. Ääni tuttu omani, puolen vuosisadan takaa , elämän virrassa muovautunut, säröille saakka sortunut. Annan sen saada uuden kaikupohjan keuhkoissani. Tiedostan, tunnen, muistan ja muodostan. Itsessäni, pienuudestani voimaa puhkuen, syystuuleksi yltyen. Itselleni ensin tärkeäksi kasvaen, jotta vierelle riittäisi se, mikä tarpeen on. Arjen laiturilla seisoo tuttu minuus. Yksikään tuulahdus ei puhalla turhaan! Tyyni pinta jaksaa kannattaa.
Maaliviiva on vain askeleen mitan päässä. Tässä ja nyt on kaikki. Onni on mittaamaton. Elämään ehtii kiireettäkin.

10 kommenttia:

  1. Oli ihana sunnuntai aamuna lukea tämä. Niin kaunis kuvaus. Nuo viestit kotoa, ikävästä kertovat tuo esiin sen kaiken, arjen kauneuden joka joskus arjen keskellä ei niin itsestään selvää ole. Kiitos sinulle ihanasta kerronnasta!

    VastaaPoista
  2. Pohdiskelija,
    kiitos. Sain viipyä viikon kauniissa maisemissa.
    Syyskaunista ja syysviisasta päiviisi!

    MAria,
    kiitos. Minä sinusta!
    Voi hyvin♥

    Mummeli,
    Arjen kauneus liian helposti karkaa silmistä.
    On hyvä pysähtyä, jotta näkee sen, millä eniten on merkitystä!
    Siunausta uuteen alkavaan viikkoosi!

    Irmastiina,
    voi, ystävä, ole hyvä!
    Mukavalta tuntuu lukea, että sanojeni seuraan oli kaipuu:)

    Syysiloa lähellesi!

    MAri,
    ♥♥♥
    Syysvalon kosketusta vierellesi!

    VastaaPoista
  3. Tekstiäsi lukee niin vaivatta, viisaita sanojasi täytyy enemmän pohtia <3

    VastaaPoista
  4. Tinttarus, KIITOS!♥

    Joskus, kun ei ole kiire minnekään, ollaan vain yhdesssä, katson pientä, rakasta perhettäni ja tunnen sen - kiitollisuuden, olen saanut paljon!

    Tartu hetkeen, meitä Isä opastaa sanassaan, jätä huolet Hänelle, jolle mikään ei ole mahdotonta. Tätä minäkin opettelen...Välillä sitä jo osaankin paremmin, välilllä niin heikosti...

    Tinttarus, toivon ja uskon, että ne viisi päivää olivat sinulle voimaannuttavia♥

    Toivon syyspäiviisi auringon leikiettelyä, hellää tuulen kuisketta ja syyslehtien värien ilahduttamaa polkua arkeesi♥

    Halaten, Marikki

    VastaaPoista
  5. Voi minkä lahjan oletkaan Luojalta saanut , kauniiksi osaat sanat taivuttaa , kertoa niin että siulussa soi ja kyyneleet virtaavat välillä .

    Pitkään olen lukijana ollut , mutta kommentoitua ei tule , nyt päätin sanoa kiitokset kauniista sanoistasi .
    Luonnon väriloistoa ja iloa elämääsi toivoo Sari

    VastaaPoista
  6. Ajatuksien aitta,
    kiitos.Omaa viisautta ei sanoissani taida juurikaan olla:) Juuri eilisessäni ystävän kanssa pohdimme, miten suuri on Isän viisaus ja miten rakkaalla kädellä Hän meitä ohjaa. Sanojakin:)

    Iloa ja jaksamisen valoa syksyysi!


    MArikki,
    kiitos.Nuo päivät Punkaharjun kauniissa maisemassa olivat lahja! Syksyysi paljon pehmeää ja kaunista tunnelmaa, levollisuutta! Sytytellään kynttilöitä ja iloitaan Isän huolenpidosta!

    Sari,
    KIITOS♥
    Lämmitit sanoillasi mieleni sopukoita! Aika ajoin olen kohdannut oman ajatuksen, että pitäisikö Riihipirtin ovet laittaa säppeen, kun koen, ettei sanoillani ole enää mitään uutta annettavaa. Hymyillen totean, että ei tainnut olla sattumaa, että juuri sellaisten aatosten keskelle joku, nyt sinä, jättää kommentin, joka saa minut jatkamaan!
    Syksyn askeleisiisi ruskan sävyjä maalaamaan jokainen päivä kauniiksi ympärillesi!
    Kiitos, kun jätit sanoja jälkeesi. ♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥