keskiviikko 1. toukokuuta 2013

♥Ympärille maalautuu onni ja ilo♥

 Uskaltauduin nuuhkaisemaan kevättä pihamaalle. Lapset puhaltelivat saippuakuplia, pomppivat trampoliinissa, haravoivat ja touhusivat täynnä kevääntulemisen riemua. Heittivät takkinsa terassin kaiteelle ja viipottivat. Hörppivät simaa ja haukkasivat omenatäytteisiä lörtsyjä ulkotulella rapeiksi lämmitettyjä. Ilonsa yhtyi lintujen laulamiin säkeisiin ja sai aikaan todellisen kevätsoiton! LApsen tavassa elää ja iloita on se lapsenkaltaisuus, jota ihaillen ihmettelen. Kun annan katseen poimia ympäristön kauneutta, voimaa ja luottamusta, ymmärrän sen olevan sielläkin. Kaikkeus on luotu pohjautumaan onneen, uuden kasvuun ja vapauteen. Rakastettavaksi, riemuittavaksi. Luottaen kuljettavaksi. Miksi siis murehdin, kuljen allapäin tai emmin huomisen kulkuja?! Elämä annettiin nautittavaksi! Ammennettavaksi kaikki kaunis  jaettiin ,jotta meidän olisi hyvä. Ja meidän on. Niin suuresti meitä rakastetaan. Tyttö lauloi helmet silmäkulmiini: läpi kotimetsän raikui sanansa. Laulussaan painoi päänsä rukoukseen, jotta läheisensä, ystävänsä saisivat myös puhtaan sydämen.
Toukokuu olkoon toivon kuukausi. Se avasi itsensä aurinkoisena ja jakoi valonsa aamun ensihetkiin. Tuuli oli yön tunteina tyyntynyt. Tänään tyynnytän sisimpänikin. TAuti hiljalleen heilauttaa kättään kuin tekisi lähtöä vihdoin. Kuuntelen pihakoivun oksistoissa vihreiksi kasvavia silmuja. Kalliokielojen sinnikkäät päät nousevat kurkottamaan valon voimaa sinitaivaan kaaresta. On se hetki, jolloin uusi kasvaa ja hento vihreä kutsuu kaikki vihreyden sävyt kanssaan piirileikkiin. MAisema muuntuu kunnes viimeisinkin siveltimen jälki on maalautunut paikoilleen. Kesälle on taiteiltu polku valmiiksi saapua iloksemme. Lämmin tuulenvire hyväilee ja sen kuiskeessa voi kuulla suuresti lohtua ja luottamusta. Elämä on tehty täyttymään onnentunteilla. Eikä siihen vaadita kuin tavallisuuden hyväksyminen suruineen ja riemuineen. Poikanen sanoi eilisiltana: kaikki on mahdollista. Niin on.
Koivun oksissa näen avoimet kämmenet, ojennettuina ottamaan vastaan, mitä annettavana on. Kaikki asettuu kohdalleen, kasvaa mittaansa ja jakaa niitä onnentuokioita, joita päiviimme mahtuu juuri niin monta kuin haluamme. Tänään levähdän vahvoilla käsivarsilla, annan askelilleni luvan kulkea eteeni lakaistua polkua. Maistelen kevään sävyjä ja kuuntelen metsän puhetta. Saatanpa tanssittaa haravaakin! Huomisessa odottaa arki. Se saapuu juuri sellaisena kuin hyvä on.

12 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista kirjoituksestasi, Siitä saa voimaa tälläinen yksinäinen kulkijakin. Ihanasti kerroit näkemästäsi ja kuulemistasi. Oikein hyvää tätä valpoisaa Vapun päivää!

    VastaaPoista
  2. Kaunista, kaunista. Luojan luomaa parantaa ei voi lauletaan jossakin laulussakin. Ehkäpä kuljemme päät painuksissa useinkin, kun on niin pimeää ja kylmää vuodenaikaa, mutta näin keväällä päät nousee pystyyn kuin krookuksilla ja ilo täyttää sydämet.

    Nuo kuvat ovat todella kauniita. Niissä silmä lepää. Ensimmäisen kuvan ajanpatinoimat huonekalut ovat helmiä.

    Iloista Vappua Sinulle.

    VastaaPoista
  3. KIITOS Tinttarus!!♥

    Ensimmäinen kuva on niin herkän kaunis!

    Olen iloinen kuullessani, että voit jo paremmin! ♥

    Lämmin halaus!

    VastaaPoista
  4. Niin ja tietysti oikein ilontäyteistä vappua!!:)

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat ja ihana postaus. Onnekasta Vappua! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  6. Kiitos näistä valoisista sanoista. Kaikkea hyvää sinulle :)!

    VastaaPoista
  7. "Kaikkeus on luotu pohjautumaan onneen, uuden kasvuun ja vapauteen. Rakastettavaksi, riemuittavaksi. Luottaen kuljettavaksi."

    Kiitos näistä ajatuksista :)

    VastaaPoista
  8. Auringossa ja keväässä näkee usein helpommin kaiken kauniin- se ympäröin niin vahvasti. Valoa ja iloa toukokuun tuuliin <3

    VastaaPoista
  9. Ihanaa toukokuuta sinulle Tinttarus♥
    Aurikoa päiviisi!

    VastaaPoista
  10. Onni on pienissä asioissa arjessa - ja kauniissa kuvissasi ja sanoissasi. Sairaus voi joskus tuoda sen tarvitsemamme levon, jos muuten on meno liian kiireistä. Toivottavasti olet saanut kerättyä voimia! Lämmöllä sinua ajattelen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos teille jokaiselle♥
    Tähän päivään saapui kevätlämpö.
    Koskettakoon se jokaisen poskipäitä lempeydellään!

    Voidaan hyvin!

    VastaaPoista
  12. Nautinto ja mahdollisuudet...kiitos tästä. Halaus!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥