sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ihan täysi kymppi♥

Sinä olet aarre. Ainutkertainen ihme. Uniikki ja paras juuri sellaisena kuin olet. Et sattumalta, vaan rakastettavaksi tarkoitettuna, taiten suunniteltuna, punottuna kultaista sydäntäsi myöten. Olet arvokas. Kelpaat omana itsenäsi, riität. Edessäni säteili parikymmentä täyskymppiä vanhempineen. Kultaisen rasian sisältä löytyi pieniä punaisia sydämiä. Rakkaudesta, huokaisi poika, ja siitähän ne kertovat, sydämet! Tunsin ihmeellistä tyyntä innokkuutta puhellessani tälle tänä vuonna ensimmäisen täyden vuosikymmenensä täyttävien tainten tarhalle! Kastelukannuni virkistävä rakkaudensade taisi herättää muutaman uinuvan nupun. Niin toivon. Ehkäpä onnistuin nyppimään jokusen kuivuneen lehdykän ja avaamaan sijan kasvunpyrähdykselle hauraassa varressa. Niin uskon. Kukaties tuttu ravinne tärkeän kirjan lehdiltä löysi paikkansa hennon taimen juurten mutkasta. Niin luotan. Aivan kuin olisin voinut kuulla hiljaisen kasvun.
Sateenantajan silmissä olet täyskymppi jokaisena elämäsi päivänä. Meitä rakastetaan ehtymättömällä ruusunpunaisella rakkaudella, jonka ansaitsemiseksi ei tarvitse yltää, osata tai ehtiä. Kun väsynyt pää painuu tummuvan iltataivaan alla uneen, valvoo valona yössä yksi. Aamuruskon nousussa taivaanrantaan hehkuu sama rakkaus. Se hohti huhtilumen hiljaisessa valkeassakin tänään. Tuon rakkauden multavassa maaperässä kasvaessa saa ojentautua kukoistukseen koko vartensa mittaan asti. Tietoisena turvasta, suojasta suurimpienkin myrskyjen alla. Kymmenen kynttilää puhallettiin sammuksiin, vaan tämä rakkaus , se ei sammu milloinkaan!♥

12 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja kaunis kirjoitus!

    Kaunista huhtikuuta sinulle♥

    VastaaPoista
  2. ♥ Onnea nuorimmallesi.♥
    Kauniisti kerrot hänen ainukertaisuudestaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanan ihana, rakkaudellinen posti. Iloa ja kevätvaloa luoksenne!

    VastaaPoista
  4. Kauniisti kirjoitettu ♥ Ihanaa kevään alkua sinne ♥

    VastaaPoista
  5. Ihan hienot kuvat ja kirjoitus. Jospa olisikin joku muu ja tärkeä ja ainutlaatuinen, mutta kun on vain ....

    Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle.

    VastaaPoista
  6. Niin kaunista <3

    Ihanaista viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
  7. Leena Lumi,
    kiitos. Sain ihastella muikean tyytyväisiä hymynaamoja! Kukapa meistä ei haluaisi kuulla silloin tällöin olevansa ihan erityinen ja tärkeä!Ja meistä jokainen on. Se vain nyky-yhteiskunnan vipellyksessä unohtuu liian helposti!
    Ihanuutta ja kevätaurinkoa viikkoosi.

    Irmastiina,
    omani on erityinen♥ rakkauspakkaus. Tällä kertaa juhlittiin seurakunnan jokaista tänä vuonna 10 täyttävää! Ja meillä oli kyllä mukavaa!Lapsissa on kummallista energiaa:)
    Iloa viikkoosi!

    Marru,
    kiitos. Sinunkin kesää kohti kuljettaviin askeliisi toivon kaikkea hyvää. Kyllä se lämpö ja valo voiottaa ennenmittaa ja lumi saa vihdoin kyytiä:)

    Punainen Tupa,
    sinä olet tärkeä paikallasi juuri sellaisena kuin olet! Olet ainutlaatuinen. Liian usein itsekin sorrun ajattelemaan, että olen vain tällainen ja tuollainen. Muista, että olet ainutkertainen!!!!Hymyä ja hyvää tuulta päiviisi toivon!

    Minnukka,
    kiitos♥
    Sinulle paljon hyvää päiviesi kulkuun!

    Sanna Uusitalo,
    kiitos. Elämästä löytyy paljon kaunista ja hyvää. Pitää vain seisahtua näkemään se aika ajoin!
    Ihania kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana teksti!! <3
    Täysi kymppi on tosi iso juttu päivänsankarille!! <3 Tosi ihanaa, kun sitä lukua pääsee juhlimaan isolla porukalla. Hiukan kymmenen vuotias on ihmeissään, kun mieli on vielä pienen, mutta kun pitäisi jo olla iso. Onneksi saamme heitäkin ohjata oikeaan suuntaan ja olla tukena, kun sitä tukea tarvitaan!!
    Myöhästyneet onnittelut teidän päivänsankarille!! <3

    VastaaPoista
  9. "Aivan kuin olisin voinut kuulla hiljaisen kasvun ... Niin toivon ... Niin luotan"
    "Kun väsynyt pää painuu tummuvan iltataivaan alla uneen, valvoo valona yössä yksi"
    ... niin kauniisti kirjoitat että aivan tässä herkistyn - kiitos!
    (tulostan tekstisi kalenterin väliin ilostuttamaan ja rohkaisemaan :)

    VastaaPoista
  10. Elämää hetkessä,
    kiitos onnentoivotuksista:)
    Olen ollut kiitollinen siitä, että oma täyskymppi jaksaa olla vielä reilusti lapsi. Niin vaatteissa, puheissa kuin puuhissaan.
    Oikeaan suuntaan ohjaaminen on meidän vanhempien vastuulla. Minä riemuitsen siitä, että Isä Taivaallinen auttaa vierellä♥
    Valoisaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  11. Nina,
    voi kiitos♥
    Kirjoitit niin kauniisti, että lämpö läikähti sydämellä♥
    Onpa mukavaa, jos sanoistani löytyy iloa ja rohkaisua!
    Ihanaa ja valoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥