keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Lapsen sanojen suuruutta

Tyttönen , jonka ensimmäinen vuosikymmen täyttyy ensi kuulla kirjoitti paperiin: rakkaus on ruusunpunainen, lämmin ja ihana. Rakkaus on katettu sinua varten, se on tarkoitettu sinulle. Ja jatkoi :ystävyys on kuin puu ja lehti ihanan kesän keskellä. Ystävyys tuo lämpöä elämään ja vaikeisiin tilanteisiin. Oman lapsen sanat olivat kuin keidas, jonka reunalle istahdin virvoittumaan. Rakkaus katettu meitä varten! Miten valoisaa luottamusta voi pienen sydämen sisimmästä kummuta! Pirskottelin näiden sanojen raikasta vettä kasvoilleni ja heti havahduin virkeämmin huomaamaan, miten aamutaivaan reuna punastui, oli nostattanut hennon ruusunpunan poskilleen. Rakkaustaivas, hymyilin ja huomasin, että piti tuokion verran pidätellä yksinäistä kikatusta. Samassa ajatuksiin kipaisi pieni valo, joka heijasti sitä valtavaa rakkautta, joka totisesti on tarkoitettu meitä varten.




Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Kol.3:14. 
VAikka arjen rattaani ovat juuttuneet hiljaisuuteen, jonka sylissä päiväni pehmeinä pyörähtävät aina uuteen alkavaan, on niihin kivunnut ilovalon säikeitä. Nyt on aikaa jakaa niille huomionsa. Poikasella on tänään koulussa koe. "Ope jättää aina jonkun sanan välistä ja sit sille viivalle pitää se muistaa kirjoittaa", selitti tohkeissaan. Eilen palasi rakkaan kanssa tiistaiavannostaan terve puna poskipäissä hehkuen (oli taas pulahtanut järveen lukuisia kertoja, hrrrr.) ja ilmoitti pipoa kiskoessaan: "Äiti, nyt mä osaan sen kokonaan, kuuntele vaikka." Ja minä kuuntelin, kun poikanen tärkeänä lausui uskontunnustuksen. Toivon, että sydämensä nyökytteli sanoja ulkoa lausuessaan. Omani teki niin. JA rakkaus kietoi käsivarsiaan tiukasti ympärille.

Kannan taskuissani monia henkäyksiä rakkauden jakajan luo lähetettäviksi. Niissä kimmeltää kiitosta ja istuu iloa. Niissä kaikellani kyselen ja ihmettelen. Niiden joukossa lukuisia  arjen arvaamattomuuksia. Postimerkkejä ei tarvita, vain hiven uskoa ja ripaus luottamusta. Jokaisen postinsa avaa Isä kuin ystävänpäiväkirjeen taikka kortin. Tärkeitä ovat ystävät huokauksien takana , ei vain minulle,vaan myös Hänelle. Huomiseen päivään otsikoitu on ystävyys, mutta sen lämpö saa läikkyä jokaisessa. Pullollaan ovat taskut, ystäviä vierellä ihan, lähellä kulkemassa. Toisia etäämmällä, näkymättömissäkin, silti vahvasti läsnä. Monet ovat vuosien vaihtaessa lukujaan suuremmiksi jääneet, muuttuneet ihmisiksi, joiden kanssa oma menneisyys aikanaan hipaisi, jatkoi sitten omaan suuntaansa ja silti jätti jonkin muistijäljen , ystävyyden hileen. JA uusia, joiden polut saapuivat samaan risteykseen omieni kanssa. Reittejä, jotka eivät sattumalta syntyneet. Rakkauden tienviitta seisoo niin monien mutkien ja mäkien luona!

Uskollinen on tämäkin ystävä, joka koko koiransydämellään nauttii tyttösen kitaran ja laulun sävelistä. Koko karvaisen kehonsa mitalla iloitsee rapsutuksista. On valppaana läsnä kaiken aikaa kuin ymmärtäisi joskus enemmän kuin itse kykeneekään. Jokainen ystävyys ympärilläni on siemen johonkin sellaiseen kasvuun, jota kastelevat välittämisen ja vaalimisen pisarat. Monta lahjana lähelle annettua, jokaisessa erityisyytensä. Kiitän ja riemuitsen jokaisesta!

15 kommenttia:

  1. Tyttösesi on perinyt äidiltään taidon kirjoittaa♥
    Hyvää Ystävänpäivää sinulle ihana ystäväni♥

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ystävänpäivää. Kiitos sanoistasi

    VastaaPoista
  3. Niin kauniisti pieni tyttösi on osannut ajatuksensa sanoiksi pukea. äidiltään peritty taito, minkä henkisen rikkauden lapsesi onkaan saanut periä sinulta. Olet ihana!

    VastaaPoista
  4. Sama tuli minunkin mieleeni, äidin taito periytynyt, kauniisti osaa sanoilla maalailla :)
    Ihanaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle, näistä sanoista tuli hyvä ja lämmin olo :)

    VastaaPoista
  6. Rakkaudelliset matkaeväät on tyttäresi saanut, ihanan äidin ihanainen:)

    Oikein hyvää ja hellää ystävänpäivää♥

    Halaten Hannah

    VastaaPoista
  7. Ystävänpäivän aattona: löysin blogisi kun hain haastettavia. Käy blogissani noutamassa mukaasi! http://annaminunollanainen.blogspot.com/2013/02/blogihaaste.html

    VastaaPoista
  8. Halaus ihanalle Ystävälle♥. Sinä osaat herättää aina oikeassa paikassa. Päiväni on pelastettu,kiitos!
    Ystäväsi Kaisa

    VastaaPoista
  9. Halaus ihanalle Ystävälle♥. Sinä osaat herättää aina oikeassa paikassa. Päiväni on pelastettu,kiitos!
    Ystäväsi Kaisa

    VastaaPoista
  10. Kiitos mieltälämmittävästä postista niin täällä kuin eilen postilaatikostani.
    Hyvää ystävänpäivää sinulle♥

    VastaaPoista
  11. Irmastiina,
    ♥ ihana, ihana on tuo tyttö♥ välillä sanoo tai kirjoittaa niin, että saan vain hiljaiset kyyneleet silmiini, ihan onnesta!!
    Ihanaa ystävänpäivää sinulle!

    Enkulin käsityöt,
    Kiitos. Sinulle oikein ihanaa ystävänpäivää, paljon iloa!!!♥

    Mummeli,
    sinä olet suloinen, niin kauniisti ajattelet ja sanot, kiitos♥
    Runsasta siunausta ja paljon valoa ystävänpäivääsi!!
    Olet kultainen!

    Maaka,
    Ihanasti sanoit, sanoilla maalaamisen ajatus taitaa olla juuri se, mitä haluaisin osata sanoilla tehdä,kiitos!!
    Ihanaa ystävänpäivää teille pienimmästrä suurimpaan siellä!!♥
    Kurkistin, että innokkaita apulaisia sinulla siellä on:)♥

    Sarppu,
    sinä ihanien herkkujen loihtija,
    kiitos lämpöisistä sanoistasi.
    Jos päätät joskus perustaa kokkailukurssin, ilmoittautuisin jo etukäteen mukaan:)
    Suloista ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
  12. Hannah,
    sinä herttainen♥kiitos.
    Luonasi on aina niin levollista kyläillä.
    Kiitos kun olet siellä!
    Ihanaa ystävänpäivää ja paljon lempeää kepeyttä päivääsi!!

    Henna Maria,
    kiitoksen haasteesta kiåpaisin jo luoksesi kertomaan ja klikkasin itseni lukemaan kirjoituksiasi jatkossakin!
    Mukavaa ystävänpäivää sinulle♥
    Olkoon se pullollaan iloa ja valoa, vaikka ulkosalla täällä ainakin viihtyy tasainen harmaus!
    Kiva kun löysit tänne, tule toistekin!


    Kaisa,
    voi kiitos, ihana jos kykenin saamaan jotakin kivaa aikaan!
    Nautihan oikein ihanasta ystävänpäivästä sinä kultainen kädentaitaja!!♥

    Maria,
    ♥ ole hyvä.
    Sinua ajattelen niin usein♥
    VAloisaa ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
  13. Äidiltään on tytär perinyt sanojen suloisen punomisen taidon <3
    Kauniita ja täydellisen totta olevia sanoja.

    Ihanaa ystävänpäivää Tinttarus <3

    VastaaPoista
  14. Kiitos sanoistasi!

    Iloa, riemua, onneakin vähän mahtukoon Ystävänpäivääsi tähän ♥!

    VastaaPoista
  15. Niin ihanaa ♥
    Halaus ystävälle ystävänpäivän iltana ja kiitos ihanaisesta kortista!
    Meillä on oltu koko viikko sängyn pohjalla...sinne taas palailen.
    SIU

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥