sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pieni pala suurta

Mieli haikuilee. Sanoittaa pienesti jokaisen tavun laskien. Sisimmässä pienten kyynelhelmien vana. Tuttu maisema ympärillä hyväilee hiljaa. Lauantaiaamujen levollisuuteen astui hetkeksi arki. Oppijat vanhempineen täyttivät tiiviisti luokkahuoneen tunnelman. Sain paljon hyvää, silti tyhjyys täytti olemusta. Kotiovella huokaisin. Tyttöset olivat keittäneet kahvin, sen tuoksu kutsui jatkamaan oikeaa viikonloppua. Särky säteilee mieleen saakka. Sen viipyminen selityksettä satuttaa sopukkaa, joka säätelee hymyn määrää. Saa muistamaan, olemme saviastioita. Huomaan, olisin tarvinnut lauantaileponi.
Kurotan kohti valoa. Poimin läheltäni suurten kätten jäljiltä olevaa kauneutta. Ihon alle hiipii ikävä, jota viistää jokin sanoiksipukematon suru. Siinä on pehmeää kaipausta Luojan läheisyyteen. Hiljaisuuteen, jossa saa levähtää ja vahvistua. Sisin itkee, janoaa kosketusta, johon ei riitä rakkainkaan käsi. 
Syyshehku painuu hiljalleen mailleen. TAivasta halkoivat siivekkäät , joiden joukko piirtyi pilvihattaroita vasten, ehti jo horisontin taa. Keittiössä on jäljellä vaimea ompun ja kanelin tuoksu. RAkas viestittää rakastavansa. On kaukana vielä. Illalla painan pään tyynyyn pohtien ehtiikö vierelleni ennen unta. Juuri sain tietää, ovat voittaneet. Olen onnellinen puolestaan. Totuttelen kannustamaan etäältä. Opettelen. Tässä sunnuntaissani on ollut yltäkylläisesti hyvää, vaikkei mitään ihmeellistä. Ja vielä kaiken jälkeen aurinko helli iltaa kohti painuvilla säteillään. 
Tyttösen jännittävä kisapäivä. Saapuili ja säteili kilvan kaulassaan roikkuvan kultamitalin kanssa. Äiti palautti luonaan yökyläilleen voitokkaan poikasen. Pelissään parhaana palkitun. Halaukseen mahtui kahden äidin onni. Neitonen viihtyi oman kultansa luona. Esikon sain luoksemme armaansa kanssa. Viilettivät kotikentällä pallon perässä koirun ja poikasen kanssa. Annoin silmieni levätä veljesten keskinäisessä lämmössä. Liikuttavan suloisia sanoja jakoi isompi pienemmälleen. LApsissa on uskomatonta rikkautta. RAkkaus on täyttänyt päivääni. Illan hämyssä ristin käteni ja kuiskaan kiitos. Juuri nyt pakahdun rakkaudesta. En mittaa mitalein, ovat kultaakin kalliimpia kaikki neljä. 

6 kommenttia:

  1. Tämä viikonloppu on ollut ilo lapsieen tapaamisesta myös täällä.Toivon kovasti että vointisi parantuisi pian-itse olen yrittänyt jaksaa mutta voimat ovat heikot.On aika olla ja odottaa niitä takaisin.
    Lämpöisin ajatukseni sinulle

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tästä on hyvä jatkaa päivää eteenpäin. Siunausta päivääsi :)

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos, kiitos ystäväni, näistä kauniista sanoistasi♥

    VastaaPoista
  4. Voi kunpa olosi kohenisi pian ja kipu kaikkoaisi! Tiedän miten raskasta on kulkea kipu kumppanina. Voimia ystävä!

    Puhuttelevat sanasi osuivat omiinkin tuntoihin, kun viimeksi eilen liikuttuneena pohdin äitiyden onnea ja siunausta.

    Valoa hetkiisi♥

    VastaaPoista
  5. Sinäpä sen sanoit. Juuri niin, kultaakin kalliimpia, ilman mittareita. Valitettavasti työssämme näkee, että kaikilla ei ole samaa onnea, monet mittaavat kaiken ja jopa omien lastensa arvon materiassa. Etsivät OMAA AIKAA, eivätkä tajua, että heidän oma aikansa on juuri tässä ja nyt omien lastensa kanssa, lähellä.
    Kiitos ajatuksistasi ja rauhoittavista sanoista. kivun sinulta riistäisin jos minulla siihen mahti olisi suotu. Kukuillaan :)

    VastaaPoista
  6. Ohikiitävän hetken näin sunnuntaina sinut ja lapsosesi koiran kanssa kotikentän laidalla, kun viiletimme moottoripyörällä ohi. Heitin luoksesi siunaavan ajatuksen...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥