perjantai 27. heinäkuuta 2012

Suojassasi

Kesän kaunis suloisuus siintää kaikkialla, mihin katseeni laskeutuu. Ymmärrykseni yli käy luonnon ihmeellinen maailma. KAikella on tarkoituksensa. Siinä se  lepää hiljaa lähellämme. Huomaamatta koko ajan tapahtuu. Siemen itää. Tuuli kuljettaa.Yksi kasvaa, toinen kuihtuu. Sävyt vaihtuvat maisemaan kuin uudet vaatteet. Ei se siinä ole sattumalta. Tämä kesä opetti minut pitämään sateesta. PAisteen ja ropinan vuorotanssi on ollut kuin pitkä letkajenkka, jota opin hypähtelemään hymyillen. Ihmeellisen ihana maailma meitä varten luotu.
 KAiken antaja haluaa kuulla minun ääneni. Hienoinen puna hiipii poskiini ja kaihoisasti katsahdan korkeuksiin. Minä olen sinun kanssasi, olet luvannut. Silloinkin, kun lymyän pesäkolossani kipujani, taakkojani valitellen. Kun riemuissani kujerrellen kirmaan kaiken ohi omiin päämääriini. Minun kasvoni ovat sinun lempeytesi kohde. Minun puheeni soi sanoissani sävelinä korviisi. Kyyhkyseni, jaksat huokaista silloinkin, kun oma uskoni on hiipua ja ympärilleni raakun kuin vanha varis. Silloinkin sinä kutsut ja kuuntelet, kun viserrys on tyystin sammunut väsymyksen myötä. Voiko uskollisempaa rakkautta olla!
 Huolenpitosi on suuri satama, lampuin valaistu. Lyhtysi tulesta sytytät omani hiljalleen hiipuvan. Jaat rohkeutta kulkea uusiin päiviin, vastatuuleen, myötäiseen. Ikiarmosi tuli kytee sisimmässäni ja saa kaiken kirkastumaan ajallaan. Synkimmänkin yli valosi näyttää sillan. Valoosi suljen sydämelleni asettuneet.
Väsymättä, valittamatta, uupumatta, lannistumatta sinä kannat. Itsestäni en voi sanoa samaa. Kaikkineni voin kiivetä reppuselkääsi, vakaiden kätten voimaan. Et ole luvannut ilolla peiteltyjä polkuja, et päiviä, joiden illoissa istuu pelkkä kepeä. Mutta lujasti luottaen olet minut kutsunut kulkemaan. Huolten sateella saan levittää varjokseni sinun voimasi. Ilossani saan kajauttaa kunniaasi.
Elämän pesään ei pelkoa tarvitse päästää. 
Tänään huokaisen tyyneen kesäpäivääni kiitoksen.
Hieman huolia, murheita viipyy vierellä.
En anna niiden kasvaa peloksi.
Turvaan sinuun.
MAisemassani siintää sulkiesi suoja ja kaikkinainen kauneus kättesi jäljiltä .


5 kommenttia:

  1. Huolia ja murheita kulkee minunkin vierelläni tällä hetkellä.
    Rukoilen voimia ja tyyneyttä, tällä raskaalla matkalla, joka on alkanut kohdallani.
    Ymmärrystä miten valmistun vääjäämättömään.

    Kiitos taas näistä kauniista sanoistasi.♥
    Halauksin♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos tinttarus taas iahista sanoistasi, rohkaisustasi, valon antamisestasi!

    VastaaPoista
  3. kaunis kiitos jälleen ajatuksistasi.

    Siipinen suojaan saada jäädä.
    Riippumatta siitä onko poikasen laulu viserrystä tai raakkumista.
    On suloista huomata kuinka kuitenkin Hän pitää huolta kaikesta ja omasta voimasta - ajatuksista huolimatta.

    Odotan innolla jo uutta tekstiä, vaikka uskon että luen tätä "Suojassasi" vielä monta kertaa..
    Sitä Hän haluaa opettaa, luottamusta !

    VastaaPoista
  4. Irmastiina,
    luottamusta ja voimia sinulle vaikealla taipaleella. Kuljetaan rukoillen. Voi hyvin!

    Suvi,
    - ♥ -

    HAnne,
    - ♥ -

    Anonyymi,
    ilahduin kommentistasi. Kuljetaan luottaen♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥