sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Hyvää monen hetken verran

 Koti hengittelee hiljaisuutta. KAhdenkeskisyydessämme. Pikkuisimmat kiljahtelivat jippiinsä päästessään "melkeinmummolaan". Soittivat itselleen jatkoaikaakin vielä huomiseen. Tyttönen kertoili puhelimessa rakkaalle, että "voitaisko me vielä olla yks yö, kun me ollaan kuulemma niin helppohoitoisia. Ja tänään mennään kiertämään sen järven ympäri ja vasta sitten uimaan." Minuun kiipesi hyvänolon hymy. Osaavat nauttia juuri sellaisesta, mistä toivoisin, että osaavat läpi elämänsä. Pienestä. Iso tyttönen soitteli kotomaan kauemmasta kolkasta. Viikonmittaisella poissaolollaan saa minut jo tuntemaan isoa ikävää. Eilisellä kävelylläni reippailin sadettaan jakavan taivaan alla ja supisin monet minulle tärkeät kuulijani suojiin. Metsätien varressa ojakärsämöt pysäyttivät tuokioksi. Sade suukotti ja kotona rakas.
Aamuissa uni saattelee pitempään. RAukeus viipyy jäsenissä. Kiireettömyys kulkee vierellä. Auringonsäteiden aamuleikki sai yön jäljiltä vilakan sunnuntain syliinsä ja lämmitti sen kuin kertoakseen kaunista satua. Siihen oli hyvä astua mukaan. Mustikan ja mansikan makuinen päivä, jonka illassa saunanlämpö saakoon helliä vielä lisää. Tänään ja tässä, ihan lähellä, kulkee myötäisen tuulen reitti. 
 Rujoudessaan vanha aurinkokello, viisariaan vailla, hurmasi meidät. Viiden euron verran pyysi vanhus hymyillen meille hassuille. Terassin viereen kallion kupeeseen saa paikan. Ehkäpä tavallaan oppii näyttämään ajan kulkua. Kesä on opettanut tarkkaamaan ajankulkua auringon kurkisteluista. Loma on kietonut lempeyteensä. Sisimmässä kuplii sanoja iloista. Pikkuisista hyvien hetkien helmistä. Tänäänkään ei mitään ihmeellistä. Vain paljon pientä, mikä hellästi sipaisi ohikulkiessaan.

11 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin ihanalta, hellältä, kauniilta :) teillä siellä. Ja voi että, aarre tuo on, ihana!!

    VastaaPoista
  2. Tuon aurinkokellon symbolinen merkitys on pysähdyttävä - punnukset vierellä.
    Aika rientää - mikä on sen painoarvo meille.
    Siunausta, Isän hoivaa Sinulle, rakkaillesi.

    VastaaPoista
  3. Satu,
    hiljaista ja hellää, joo. Nautin nautin nautin. Ja silti huomaan, että odotan lapsia kotiin ihan vimmatusti:)
    On se. Aarre. Luon siihen syvempää suhdetta, tutkailen ,kiertelen, ihmettelen. Ja tykkään!
    Voi hyvin!

    MAria,

    Suloinen sunnuntaiterveinen!Toivon, sielläkin riitti aurinkoa aamusta asti!

    Sirkku,
    niinpä! Kiitos. Nyt katselen uusin silmin ja huomaan sen kertovan enemmän! Aika rientää, mutta jokainen hetki on hetken vierellämme, jättäen jotain tartuttavaa lähellemme. Kun vain pysähtyy itse ja ottaa hetkestä kiinni sen jakaman ilon.
    Sinne teille jokaiselle runsaasti Taivaan Isän huolenpitoa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan aarteen vanhus teille myi.

    Joskus äiti toivoo rauhaa ja hiljaisuutta ja kun sitä saa, kohta jo ikävissään toivoo aarteitaan kotiin....:)
    Nauti vielä tästä kauniista illasta, huomenna saat rakkaasi luoksesi.

    Voi hyvin.♥

    VastaaPoista
  5. Olipa ihana postaus täällä taas, ihan kuin olisin itsekin sateessa astellut... Aurinkokello on tosiaan aarre !

    VastaaPoista
  6. ...niin taas tunsin ihoni nousevan "kananlihalle". Kuulostipa niin hyvältä kaikki tuo <3

    VastaaPoista
  7. Pienistä, mutta tärkeistä asioista täälläkin nuoriso saanut nauttia... jäin suosiolla tältä mökkireissulta kotiin, pojat saivat viettää aikaa isänsä kanssa (miesten keskistä aikaa)♥ Vanhemman pojan sain jo eilen kotiin ja tänään loput, taas ihanaa yhdessä oloa :D
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kaikki vanha on aina ihanaa,tuo aurinkokello hurmaa rosoisuudellaan ja muistuttaa meitä katoavasta ajasta:)
    Elämästä on opeteltava nauttimaan tässä ja nyt,aina se ei niin helppoa ole...

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo pyynnön perustelu; helppohoitoisuus! <3

    Minäkin täällä olen nautiskellut olostani. Mies on taas jo töissä, mutta itsellä vielä viikon loppuun asti aikaa oleilla. Tulisi nyt se aurinko, täällä on taivas pilvessä!

    VastaaPoista
  10. Oi, noista pienistä sipaisuista minäkin olen niin iloinnut, jotenkin ovat sykähdyttäneet syvimmin.

    Lämpöisin kesän ajatus luoksesi♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥