perjantai 6. huhtikuuta 2012

Ristin edessä rakastan sinua

Tänään omat sanat tuntuvat vain tuuleen kulkevilta kuiskauksilta. Ajatusten tanssi tyyntyy. Yhtyy ulkosalla reittiään hennoin pyörähdyksin etsiviin valkohahtuviin. KAtse etsii vastauksia sydämen kysymyksiin. Ne sulavat kämmenen lämpöön, pesivät pehmeään piiloon. Sisimmässä lepää hiljainen kiitos. Odottaa iloon puhkeamistaan kuin kevätauringon lupauksesta jo tuokion riemuinnut nuppu. Mieleni maisemassa asuu rakkaus, armosta osalleni annettu. Kuljen kanssasi ristintietä. Kosketan orjantappuraa, jonka piikki sädehtii rakkauden timanttina. Pisara verta sormen päässä. Edestäni vuodatettu.
 
 "Sut ristinpuuhun naulittiin, velkani kaikki maksettiin..." raikui kolmen koulun oppijoiden joukon laulu ja soitto eilisessä. Ensimmäinen viulun sävel mursi kyynelpadon.Olin kosketettu. Poika vierelläni lauloi kuin linnunpoika. KAikellaan. Lauluissa raikui riemu. Miksi piti kärsiä ja kuolla, oli kysellyt monin sanoin pienet suut. Miksi? Kirkkaaksi kuin puhdas vesi tarkoitti sydämemme. Vaan ihminen on pieni, heikko. Teki toisin. Tahtoaan vastaan ja yhä tekee. Anteeksianto suuren rakkauden teon kautta puhdistaa tummuneen. Synkkä musta hohtaa valkeana kuin uusi lumi. "Se on täytetty". Kuulen sanoissasi rakkauslaulun vertaansa vailla. Herään sen sanojen totuuteen jokaisessa aamussani.
 "Isä sinun käsiisi minä annan elämäni."
Ei ole kivaa, jos kengässä hiertää kivi, sanoi lapsille pappi. Sydämissämme on joskus hiertäviä kiviä. Vääriä tekoja, keljuja sanoja. Ajatuksi, joissa ei loista valo. Tänään pyydän: murskaa sisimmästäni jokainen murikka, joka painaa ja kalvaa. Avaan itseni täysin edessäsi. Ristisi juurella kuiskaan:rakasta minut rikki, jotta saan eheytyä.
Sinun käsiisi minäkin luovutan itseni. Arjessani, kaikellani.

13 kommenttia:

  1. Kiitos niin ihanasta Pääsiäisen postauksestasi♥

    VastaaPoista
  2. Niin sydämellisiä ovat sanasi pitkäperjantain koskettamat. Siunattua pääsiäistä sinulle ja perheellesi! Toivottavasti saat levätä ja kerätä voimia loppukevääseen.

    VastaaPoista
  3. HAnne,
    ♥ Riemullista pääsiäistä sinulle!!
    Iloitaan.

    Hitunen,
    siunattuja valon ja ilon täyttämiä pääsiäisen hetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tinttarus!
    "Golgatan risti olkoon kunniani ainoo, ristillä varma turva on kiusaaja kun vainoo"

    VastaaPoista
  5. Kaunista, aina täällä. Ilon täyttämää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa pääsiäisen aikaa teidän perheelle!

    Hyvä tuo papin/sun ajatus.. täytyypä painaa mieleen niin voi samaa vertauskuvaa käyttää joskus itsekin :)

    VastaaPoista
  7. Hyvää ja levollista pääsiäistä sinulle ja perheellesi!!!
    Halauksin, -T

    VastaaPoista
  8. Siunattua pääsiäistä sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
  9. Siunattua ja ilon ja onnen täyttämää pääsiäistä sinulle ystävä!! "...suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta..." soi mielessäni.

    VastaaPoista
  10. Niin koskettavasti kirjoitettu...
    Välillä sitä todella on rikki ja koko elämä hiertää pahasti. Pelkkää peetä tuntuu tulevan niskaan ja nekin, joiden toivoisi rakastavan, eivät osaa kuin satuttaa.

    Yksi kuitenkin on vain ja pysyy, sirottelee syliin lohdun sanoja ja lämpöä, kun vain itse hiljentyy ottamaan vastaan. Olen kiitollinen ♥

    Pääsiäissunnuntaina tunsin olleeni vahvasti kosketettu, suoraan sydämeen. Ihmeellinen lämpö, hyvä olo ja armo laskeutui päälleni. Vielä olen itse aika häilyväinen tämän tuoreen uskoni kanssa, mutta tältä tieltä en enää halua kääntyä. Ilman Isää en selviäisi enkä yksin löytäisi muualle kuin pimeään.

    Kiitos sinulle tinttarus kauniista blogistasi ja lempeistä lohdun sanoista :) Saan lämpöä arkeeni, kun käyn täällä visiitillä ♥

    VastaaPoista
  11. Hei tinttarus!

    Voitit blogini arvonnassa, onneksi olkoon!:)

    Lähetätkö yhteystietosi minulle sähköpostitse kaneliajakardemummaa@live.fi, niin saan palkintosi matkaan.

    Aurinkoista päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥