keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Seitsemän Isän sylilasta

Meitä oli seitsemän. Naiseuden erimittaisiin vaiheisiin yltänyttä. Saman Isän lapsia jokainen. Iloinen puheensorina reunusti pöytää, jonka antimiksi ystävä oli loihtinut hyvää syötävää. Laulun hoitavilla laineillakin levähdimme ja istahdimme jakamaan tunteita, kokemuksia, ajatuksia, naiseutemme haavoja ja laastareita. Kuin vuoripuron vesi virtasivat sanat vuorollaan meistä, vuolaina, jotakin tärkeää mukanaan kuljettaen. Monella oli tuomisinaan runo tai muutama. Rivit antoivat niin paljon. Liikutus ja lämpö, läheisyys ja hyvän läsnäolo lepäsi huopana harteillamme. Siunaus soitti säveltään.
Luopumisen tuska äidin rinnassa, kun pesästä lennähtävät lapset omille siivilleen. Aikuisiksi jo ehtineiden elämän seuraaminen, kaipuu. Ensimmäinen Luojan lahjaksi antama pieni ihme, avuton ja täysin riippuvainen kahdesta ihmisestä, joille tulollaan ojensi vanhemmuuden haastavan tehtävän. Uudenlaisen rakkauden. Työelämän pitkän taipaleen taittuminen loppuunsa. Ikäjuovat sisimmässä ja oman kehon kuoressa. Ja  toisella kaikki tämä vielä edessäpäin. Elämänmittainen matka, jonka aikana ehtii olla toisinaan  niin pieni. Suuren keskellä. Nainen vain. Välillä hukassakin olennainen. Olen nainen, hauras, hento.  Siipisulalla omalla lähelläolevaa hellästi lohduttaen.
 
 Viisas on valolämpömme lähde. Ehtymätön. Antaa isommin, jotta voisimme rinnalla kulkevaa kädestä tarttuen kuljettaa. Jakaa haurauden, jotta nöyrä sydän ymmärtäisi, vähässä on voimani. Ylenpalttisesti lahjoittaa rakkauttaan. Astuu sisimpäämme, kun sen portailla viitomme:tulethan! Hiljaa asettuivat sormet toistensa lomaan. Pienten kyynelhelmien vana posken nukassa muistoksi kotimatkalle, voimaksi arkeen. Kiitos. Ystävät ovat enemmän kuin aarteita. Ne ovat käsi, jonka saa tuntea omassaan juuri silloin, kun sitä tarvitsee. Kaiken yllä suuruus, jossa meillä on lupa olla kovin pieniä.
Lohduta minua
nosta minut Isän käteesi
kuin lumeen pudonnut lintu.
Sivele minut lämpimäksi
paina minut sydämellesi.
Hengitä minuun.
Niin aukaisen taas silmäni
ja viserrän ylistystäsi Lumen maassa
siivet pakkasesta kimaltaen
niin kauan kuin minulle
päiviä annat.
(Raakel Liehu)

15 kommenttia:

  1. Kauniisti sanasi asetit, kuvat joukkoon sovitit. Kiitos suuri tästä!

    VastaaPoista
  2. Tekstiäsi lukiessa joutuu aina hetkeksi pysähtymään, tai siis saa pysähtyä - ei joudu. Kiitos näistä kauniista mietteistä! :)

    VastaaPoista
  3. Irmastiina,
    kiitos sinulle, kun täällä luonani jaksat vieraisilla piipahtaa♥
    Auringon sylin lämpöä sinulle ja valoa kevättä kohti kuljettaviin päiviisi!

    Mummeli,
    oi sinun sanasi nostivat suupieleni suloiseen hymyyn♥Kiitos!
    Siunattuja kevättalven aurinkopäiviä sinulle!

    Anna V,
    pysähtymisesi Riihipirtillä saa mieleeni riemun! Kiitos. Tuntuu hyvältä kuulla, että sanojen äärelle täällä jaksat seisahtaa!

    Voi hyvin! Jostain syystä ollessani hiihtolenkillä, sinä tulit mieleeni:)Nyt on ollut mahtavia hankikantoja!

    VastaaPoista
  4. Jälleen kauniisti kirjoitettu, jää mietteisiin... - koskettaa, siis sillälailla hyvällä ♥
    Ihanaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista niin uskomattoman ihanaa on sanomasi Tinttarus. kiitos, kun jaoit, annoit!
    ja tuo Raakel Liehun koskettava runo ♥
    kiitos sinulle

    VastaaPoista
  6. Ihailen sinua miten kauniisti osaat tunteeti tuoda esille.
    minä en monestikaan löydä sanoja tunteilleni, mutta kun käyn täällä niin sinulla ne sanat on.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Kyyneleet silmissäni luin taas tekstiäsi, niin kaunista. Kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Tippa linssississa luin taas koskettavaa tekstiäsi, tahtoo lisää....

    VastaaPoista
  9. Miten osaatkin kirjoittaa niin kauniisti että jokainen sana syleilee sydäntä <3 .
    Olen onnellinen että sinulla on ystäviä ympärilläsi ja saat heidän kanssaan jakaa elämääsi . Itse olen nyt niin väsynyt että en edes tiedä milloin olen jonkun kanssa saanut sydäntä purkaa . . . elämä tuntuu menevän eteenpäin kovaa vauhtia ja silti tuntuu että kaikki on paikoillaan ja elämä valuu läpi sormien .
    Runoja ja rukouksia ilman en jaksaisi , niistä saa valtavasti voimaa ja varmuuden siitä että on olemassa Hän joka kantaa silloin kun itse ei jaksa!
    Sinun kirjoituksistasi saa voimaa ja iloa , joten jään odottamaan lisää kauniita ajatuksia.
    Kevään kauniita värejä elämääsi toivoo -Sari -

    VastaaPoista
  10. Olipa ihana ja voimaannuttava kirjoitus ja kuvitus! Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Elina,
    kiitos♥

    Marru,
    lämmittävät sydäntä sanasi, kiitos!
    VAloa alkavaan viikkoosi!

    HAnne,
    kiitos sinulle!
    Tuo runo kosketti minua sismmän syvimpään sopukkaan.
    Valoisaa alkavaa uutta viikkoa, joka kuljettaa meitä kevääseen...

    Sylvi,
    voi kiitos♥
    Olen hyvilläni kuullessani, että täällä sanojeni äärellä ajattelet noin!
    Siunausta sinun päiviisi!

    MArika,
    kiitän kyynelistäsi:)
    Voi hyvin!

    Marjamatilda,
    kiitän itsekin jo liikutuksen kyyneleet silmissäni. Niin paljon täällä nyt kauniita sanoja suuntaani!
    Iloa ja valoa luoksesi!

    Sari,
    toivon osallesi vahvistavaa valon kosketusta. Ole luottavaisin mielin. Silloinkin, kun tuntuu, että voimat ehtyvät ja tie edessä on tumma, silloinkin Hän kyllä kantaa. Jumala lähettää myrskytuulia elämäämme, ei kiusatakseen, koetellakseen, vaan koska Hän yksin tietää, mikä meille on parasta. Ymmärryksemme ei aina riitä. Hänen rakkautensa on valtava. Suru on ilon eteinen ja tyyni tyven saapuu, kun aika on. Toivon sinulle paljon valoisia ilon säikeitä! Kevättä kohti kulkiessa on usein helpompi jaksaa. Valolla on uskomaton valta! Minä olen nauttinut valkeasta kantavasta hangesta ja pakkaspäivistä, mutta hiljalleen kaipuu väreihin ja lempeään tuuleen jo heräilee. Olen iloinen, että viihdyit täällä Riihipirtillä. Tule, tavataan täällä taas sanojen laineilla !
    Siunausta jokaiseen hetkeesi!

    Kaisamaiju,
    kiitos. Joskus itsestäni tuntuu, että olen vailla uusia sanoja. Tuntuu hyvältä kuulla, että sanoista voi jotakin joku kävijä ammentaa!
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  12. Kyllä oli niin kaunis postaus, kiitos siitä!
    Iloa alkavaan viikkon :)

    VastaaPoista
  13. Tuollainen tekee ihmiselle niin hyvää!! Kaunista kaikki!♥
    Kiitos sinulle Tinttarus kaikista näistä ihanista postauksista, mitä olet jakanut, kiitos suloisesta ja arvokkaasta blogiystävyydestäsi!♥
    Lämmöllä, Marge

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥