keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tänään se tuli jo lähelle. Arki.

Eilisiltana asetin unen tunneilleni rajan. Herätystoiminta puhelimessani lopetti lomailunsa. Siirtyminen uuteen tuntui osallani nyt todelta. Aamusella nappasin tutun vanhan työkorini. Asettelin sinipaitaisen nallen ja sinisen santpaulian valkoisessa pikkukorissaan korini pohjalle. Monelta aiemmalta vuodelta niin tuttu kuvio tänään. RAkkaan ystävän kanssa yhteistä puuhailua ja järjestelyä koulun aloitusta varten. Tänään lämpöisin hetki oli kuulla, että askeleitani on kaivattu. Nyt on sinisen sävyillä somistettu luokkahuone taas minunnäköiseni. Kirjat pinoissa. Nimet kynissä. Nalle paikallaan. Liinat ja kukka, kynttilät ja uusi suloinen postikortti oven pielessä. Ikkunalaudalla pieni majakka ja Tuutikki, purjevene vielä kesästä kertomassa. Pieniä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Nyt olen valmis siirtämään painon yltäni. En murehdi. Olen jo hyvästelemässä erityistä vuottani. KAtse suunnattuna uuteen, vaikkakin niin lukuisilta vuosilta tutuksitulleeseen. Tukijalkoina arjessa muistoissa lepäävä hyvyys.

TAsapaino ja levollisuus ovat kiitoksen kokoisia. Kevään aatokset lennelleet loitommas. Olen päästänyt irti. Astun luottavaisin mielin ensi viikkoon. RAkas vielä tuokion kotosalla ennen työhönpaluuta. LAittaa lapset matkaan opinteille. Reput roikkuvat jo nauloissaan. VAikka kantajansa vielä viipottavat kesälaitumilla. Kasvoillaan suven suloinen hymy. Eivät laske öitä arkeen.
KAiho kiipeää syliin, kun ajattelen kotiinpaluita. En ole vastassa. Vaan saapuessani saan innokkaita raportteja päivien kuluista. Niitä on hyvä odottaa ja nyt muistaa, että en sivuuta, vaikka väsymys kulkisi kotiin korini pohjalla. Miten jaksan taas, pohdin. Samassa asettuvat sanat sydämelleni.

KAikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.
Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voiman.
Fil.4:13
VAnhoin tai uudemmin sanoin. Yhtälailla pyyhkiytyy pelko ja epäilys.

7 kommenttia:

  1. Nythän se koittaa astuminen arkeen useimmilla. :) Jaksuja uusiin tuuliin! ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus jälleen. Halauksia Sinulle.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa arkea toivotan sinulle ystäväni.♥

    Mahtavaa, olet laittanut luokan näköiseksesi..☺
    Varmasti ovat lapsetkin opettajaansa odottaneet.

    Halauksein Irmastiina.

    VastaaPoista
  4. Uusia hyviä tuulen terveisiä sinulle♥
    Tuutikin matkassa askel on varma ja huumorin maustama.Kaikkea hyvää koriisi toivon hiljalleen kerääntyvän-huomenissa pikkuinen postikin täältäpäin:D

    maria

    VastaaPoista
  5. Ihana, lempeä aloitus..nalle mukana..
    Minulla vielä muutama aamu.
    Valoa uuteen kouluvuoteesi ja muutenkin ♥

    VastaaPoista
  6. HAnna,
    kiitos. Arkeen astuminen tuntuu niin erilaiselta kokonaisen vapaavuoden jälkeen. Kuin astuisi uuteen , vaikka vanhaan tuttuun työhön palaankin. Olen kiitollinen, että mieli on levollinen♥
    Sinunkin syksyysi paljon lempeyttä!

    enkulin käsityöt,
    elokuun lämmin halaus sinullekin♥

    Irmastiina,
    minulle on kovin tärkeää, että luokkahuoneessa on viihtyisää ja kodikasta. Pienet asiat tekevät siitä juuri minun työmaani:)
    Uudet pienet ekaluokkalaiset otan vastaan♥ koulutaivalta aloittamaan kanssani kahden vuoden ajaksi.
    Voi hyvin, ihana!

    MAria,
    ♥ Muumilaakson väestä löytyy niin paljon viisautta ja suloista huumoria. Opiksiotettavaa♥
    Kiitos sinä suloinen ystävä!

    Kirsikka,
    juuri niin. Luottamus kulkee rinnalla. Silloin on hyvä askeltaa arkea päin!
    Voi hyvin!♥

    HAnne,
    kepeyttä sinunkin koulutiellesi! VArsinaiset aamut alkavat minullakin vasta ensi maanantaina, mutta aina käväisen varaslähdöllä laittamassa luokkahuoneen sellaiseksi, että se on omantuntuinen. NAlle on istunut kanssani luokkahuoneessani jo monta vuotta. Ihana siistijämme kutoi sille sinisen kirjoneulepaidan ja vielä punaisen samanlaisen vaihdettavaksi nallen ylle, kun joulu kolkuttaa...:) Pieniä isoja asioita:)
    Iloa luoksesi!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥