keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kesätuulen huminaa

Kuulen tuulen huminan. Sen lempeä kosketus poskellani tuntuu juuri siltä, että voisi hetken kehrätä kuin kissa silityksestä kiitellessään. En tiedä mistä se tulee, mihin kulkee, mutta ohimennessään jättää hyvää oloa luokseni. KEsä on avannut sylinsä ja kutsunut istahtamaan. Eilisen muisto kaivautuu hymykuopaksi suupieleen. Vietin aikaa ystävän kanssa poutapilvien alla. Saimme olla kuin kaksi kelloa, jotka helähdellen antoivat ajatusten ja kuulumisten kulkea toiselta toiselle . Aika kipaisi huiman askeleen huomaamattamme. Niin hyvä oli olla. Metsä olohuoneenamme.

 Mieleeni nousee hetken kulku kaivon reunalla kauan sitten. Vesi, jota kaivosta sai ammentaa, vei janon. Mutta Hänellä oli annettavanaan vettä, jota juotuaan ei enää koskaan janoa. Eilisen eväissä maistui hedelmä, herkullinen leipä, makoisa pulla. Teen lämpö helli kurkkua ja capuchinon pehmeys suli suuhun. Jutustelun lomassa hörpimme raikasta vettä. Hetkemme helmeksi muotoutui tuttu yhteinen hetki , jossa se toisenlainen vesi pulpahtaa kiitoksiin ja pyyntöihin varmuudeksi ja luottamukseksi. On erityinen lahja saada kantaa asioita niiden kasvojen eteen, joiden lempeys on pehmeämpi kuin kesätaivaan pilvilampaan kihara villa.
Illoissa on ollut viileä läsnä. Päivän hellinyt lämpö lepää ja antaa sijansa vilakkuudelle. Ehkäpä siksi olen saanut kurkkuuni kivistävän käheyden. Toisen ystävän kanssa vietettyjen reippailuhetkien jälkeen tuulahdus kietoi käsivartensa ympärille ja saa herkästi vilunväreet juoksemaan pitkin selkää. KEsäsää temppuilee ja poukkoilee. Muistuttaa niin elämänkin kulusta. PAistetta, sadetta, tuulenvirettä ja tyyntä. Sytytin kynttilät iltaamme. Iltatuuli kieputti liekkejä ja houkutteli pientä savuvanaa hyttysten kiusaksi.
 
Tänään olen ollut itsekin vain hiljainen kesätuulen humina. Levännyt eilisen muistoissa. Ihmetellyt elämää. Hymyillyt punarinnan lennolle. Hymissyt tyytyväisenä multaan kätketyille siemenille. Iloinnut tyttösen huiman pitkästä uimasuorituksesta. Sillä 100m on ihan hirmuisen suuri matka pienen tytön elämässä! Pohtinut päättömiltä tuntuvia asioita, joiden edessä oma ymmärrys kääntää selkänsä. YSkinyt käheän kurkun uumenista kiitosta esiin. Äksyillytkin hiukan, sillä naisena on oikeus siihen aika ajoin:) Sulattanut suuhun kaapin kätköistä löytyneen suklaakonvehdin ja sivuuttanut päätöksen karttaa makeaa. Nyt istun ja hymyän pihakoivujen vilkutuksille!

 Hiljaisuuden äännellessä sieluni puhuu,
mieleni kuuntelee ja järkeni ihmettelee.
(LAuri Sallinen)

6 kommenttia:

  1. Kuvasi on kauniita.
    Onneksi sinä sait kuvasi blogiisi tallennettua, minulta se ei tänään onnistunut.

    Sinun ansioksesi pitää lukea se, että löysin Anna-Mari Kaskisen runot... ensimmäiset niistä sivuiltasi luin ja nyt hän on yksi lempi runoilijani.

    Hienosti tyttösi on uinut pitkän matkan.
    Huomiseksi meille on luvattu myrskyä, mutta minä pidän tuulesta(kin)...☺
    Ihanaa viikonloppua sinulle ystäväni.♥

    VastaaPoista
  2. Ihana, etenkin tuo ensimmäinen harakankellokuva. Ne ovat niin ihania kukkasia.
    Pieni Pilkkuseni yrittää syödä ja raadella pihani harakankellot..

    Kiitos sanoistasi, ne lämmittivät ♥

    VastaaPoista
  3. Parempaa oloa ja lämpöinen ajatus ♥

    VastaaPoista
  4. Sateen ja tuulen puuskittaisen hyväilyn keskeltä toivottelen teille tänne saakka ehtineille yhteisesti lämmintä ja valoisaa kohta luoksenne keikahtavaa keskikesän hetkeä!

    Suukkonen tuulen mukana kulkemaan jokaiselle oma!!

    VastaaPoista
  5. Lämmin ajatus ja hyvän olon toivotus luoksesi! Ihanaista mittumaaria♥

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥