Olemisen sietämätön keveyskö?

Helle on kutonut harson, joka liimautuu iholle lämmön suukkosina. Olen antanut askelille luvan kulkea. Vuoroin pyrähtävät vauhtiin lenkkitossuvarpain, vuoroin ihmettelevät perhosten lentoa ja tuntevat nurmen pehmeyden paljaana kaikesta, huolestakin. Kuljin kuuman maalaismaiseman halki. Hiljainen siritys tienvarren kasvustoissa. Siellä täällä vilkuttivat pienet siivet kesän sävyjään. Poutataivas utuisena ja vahvana, pumpulilampaiden laidun. Tuntui kuin tyhjään kesästä nihkeään käteeni olisi tarttunut toinen. En ole yksin, ymmärsin. Sinä tulit juuri kun tarvitsin.

Joskus kaiken pitää pyyhkiytyä pois, paljaaksi asti, tyhjetä, kuihtua. Uuden tulolle löytyä tila. Lomakyynelteni jäljiltä puhtaaksi pestynä olin paperi, jolle sai maalautua jotakin koskettavaa. Itkettyjen helmien polku. Kuivuneet näyttämään suuntaa, uuden uomaksi kiirineet. Hetken satuttivat,  piirsivät hennon särön vanhojen haavojen viereen. Kesäpesä ei heti ollutkaan kotina hyvän istahtaa. Jotta voi tulla vahvemmaksi, pitää osata olla hetken edes heikko. Taisin huomaamattani kiirehtiä niin, että juoksin kesääni karkuun. Vaikka luulin olevani vain. Olemisen vaikeutta opettelin.

Aaltojen hyväilemän kiven pinta, niin kova, että pehmeys ihan hehkuu sen pyöreydessä! Opettelen luottamaan itseni niille käsivarsille, joiden otteessa oma pintani pehmenee. Vain yksi sana ja vuoria siirtyy. Vain yksi rakkaus ,joka riittää. Nyt pidän päivieni kämmentä vakaana ja annan perhosille tilan istahtaa. Olen vahvasti  hauras, pienesti täynnä suuruutesi valtavaa voimaa. Joskus se, että vain olisi ja iloitsisi, on raskain taito.

Kaihomielen keinahtelussa

 Pieni hentoinen harmaus oli päässyt lähelleni, sanaakaan sanomatta astunut sävyksi minuun. Tehnyt itselleen paikan riippumattoni iloisiin raitoihin. Kutsumaton alakulo sai olla aikansa ja soitella säveltään, joka keinuvana andantena kaivautui sisimmän tietoisuuteen. Sanoitin sille oman säkeen lomaolossani. Ja nyt vailla selitystä annoin sille uuden sävyn, maalasin harmaan ylle taivaan aamusinen pehmeyden.

 

 Pikkuisilla oli osansa keinuvaisten tahtien uudelleen rytmittämisessä. Tyttösen tuntosarvet terhakoituvat. Mikä sulla on, äiti, kysäisee kuin ohimennen, kun huomaa  katseeni kiipeävän johonkin liian kauas. Nappasivat edellisillassa saappaat jalkoihinsa ja poikasen kanssa polkaisivat jokivarteen. Vilkuttivat iloa luokseni saapuillessaan kotitietä kimput kumpaisenkin pyörän tarakoilla. Kuiskaan rakkaalle,  on meillä suloiset maalaislapset.

 Neitonen ystävänsä kanssa auttoi pihapiirin loputtomasti riittävissä puuhissa ja putsasivat kentän reunat sulkapallokuntoon. Eilisessä huudot kaikuivat täynnä riemua ja jännitystä. Kaksittain ja nelittäin sai sulka kyytiä ilta-auringon nauraessa kanssamme. Omiin sävyihini pesiytyi erityinen kajastus, kun seurailin kotoa jo lentäneen isoveljen läsnäolon lämpöä pienempiensä rinnalla. Katseeni poimi hiljaa alas leijaavan valkean sulan. Hymyilin hiljaista hyvää mieltä. Pieni palanen pilvivalkeaa kutoi pitsiraidan kesäkeinuni mattoon.

Tunteiden keinussa hyräilen, vauhdista välittämättä. Luja on käsi, joka keinuani tuudittaa. Antoi ympärilleni kaiken kauniin ja piirsi vielä mielen maiseman. Viipyy vierelläni väsymättä. Avaa aamujeni aavan taivaan, jossa tänään hohtaa kesälämpö. Poutapilvien pitsireunat ja pellonreunan valkeat hattarat. (pst. koiranputkia tarkoitan:) Apeus hyvästeli. Saapuu taas kun aika on. Tänään kiitän siitä, mikä läsnä on. Allegron tahtiin laulellen.

Ajatusten hento lento

Kuljetan katsetta pihapiirin tutuissa ja tärkeissä. Lomapäivistä on jo ehtinyt painua minuun sormenjälkiä, muistihipaisuja tuntoineen ja häivähdyksineen. Lasten ensimmäiset aittayöt, nurmen pehmeys paljaiden varpaiden alla. Tyttösen kärrynpyörät ja poikasen riemu miehentöistä puuvajalla. Iltaviileyden odottelua terassin sylissä. Lomapäivät kuin päivänkakkaran terälehdykät. Rakastaa, ei rakasta - tyyntä tai tulvivaa. Elämänmakuista oloa. Kiitettäväksi riittävää.

Ystävän kanssa istuin meren rannan kallion poskella. Meri lauloi omaa lauluaan, tuuditti ajatustemme keinua. Yksinäinen lokki uteliaana  keikistellen kuunteli juttujamme. Horisontissa hiljaa lipuva kalastajavene, kallion piilossa lempiväiset. Edessämme kauneus, jonka vain Luoja kykenee maalaamaan. Tuntui hyvältä saada jakaa itselleen hurjan tärkeän kanssa elämän virran kulkua ja sen jättämiä tuntuja. Muistaa, miten jokainen särö saa ajallaan lempeää hoivaa, miten irronneet muruset muovautuvat uusiksi. Ja kuinka kaikkein tärkein on läsnä kaiken aikaa.

Ole lähelläni ja puhu äänellä, jonka kuulen. Siihen punoutuu pyyntöni tänäänkin. En tarvitse aarretta, riittää kun näen sateenkaaren värien hohteen . Kalenterin sivuilla ei enää keiku kuin hyvää. Pienet harmilliset on ohitettu ja selviydytty. Aamuissa on aikaa kuunnella pilvien liikkeet, nähdä nuppujen avautuvan valoon. Jokaiselle tärkeälle löytyy sija. Huomisessakin kuljen yhden luo. Tänään sain tuokion verran omikseni  kummityttösen nauravat silmät ja jäätelösuun. Ilon palasista täytän kesäkoriani.

"Äiti, katso!", kiirii tyttösen riemu pärskeiden läpi. Minä vilukissa olen taluttanut  vihreiksi lakatut varpaani vasta viileään rantaveteen. Olen sukeltanut lomaoloon. Aaltoihinkin  ehdin vielä.

KESÄ ojensi aikansa

Siellä ne odottelivat maanantaiaamusella, raukeat pilvilampaat, kurkkivat puoleeni ja toivottivat lomaoloa! En malttanut antaa unelleni aikaa, vaan aamulintujen laulun saattelemana kuoriuduin unipesästä. Lempeä joutilaisuus istahti kanssani kahville. Metsävihreä pörhisteli ulkosalla, kuin olisi odotellut leikkiin kanssaan. Lemmikkien siniset pienet ajatukset kasvimaan laidalla ympäröivät omani . Onnellisuus riitti sydämestä sormenpäihin saakka. Puuhailupäivä, jossa pakko tai ehtiminen olivat tyystin vieraita sanoja. Kiitos ja kepeys keinahteli koivun oksistoissa huhuillen ja hyväillen auringon lämmittämiä olkapäitä. Uinuin iltasella onnenunta!

Aamuyön usvapehmeydessä kettu uskaltautui aivan pihapiiriin ja havahdutti koiran unestaan. Minua hymyilytti. Ajatuksissani toivotan tervetulleeksi kesäämme niin suuret kuin pienet eläväiset. Tänään harmaa on levittänyt heleän viittansa maisemaan. Sekin minussa nostattaa hymynsäikeet suupieliin. Hammaslääkäripäivään sopii mainiosti pienoinen harmaus. Päätin antaa hitaudelle sijan lomassani. Päivien esiripun noustessa taputan ja riemuitsen, toivotan tervetulleeksi kaiken, mitä juuri siihen eteeni on suunniteltu. Harjoittelen omaa rooliani itsenäni ja edistyn, niin toivon ja luotan. Elämän näyttämöllä ei mikään mene hukkaan! Tyttösen laulamasta nousee ajatus: Mutta tiedän, on yksi joka valvoo! Sen tiedon turvin astelen kesäpäivieni näytöksiin.

KAiken annat ajallaan. Miksi siis huolta kantaisinkaan! Oppijan antaman runokirjan takakannessa viimeinen lause: "Vihreyden keskellä mieli on kirkas."  Omani on, se hohtaa kirkasta puhtautta, se heijastaa tyynen veden pinnan jokaisen välkkeen. Lomasyli, kesä, olen valmis astumaan sinuun.