lauantai 9. maaliskuuta 2013

Arkea karkuun♥

Eilen huikea määrä pikkuisia kasvajia touhusi ja puuhasi, nauroi ja riemuitsi, pelasi ja maalasi, kuunteli ja hämmästeli, herkutteli, hiljeni, oppi ja onnistui. Sinä kuulet ja vastaat, yllätät ja toimit, jaat ja annat. Ilta kirjoitti kiitoksen moneen sydämeen, antoi vastauksen niihin lukuisiin huokauksiin, joita on matkaan laitettu juuri näiden lasten puolesta. Ilo on nyt liian kevyt ja hento sana kertomaan sitä tunnetta, joka helmeilee lämpönä kaikessani. Sain olla mukana jossakin suurenmoisessa!
 Tänään olen rakentanut pinoja, ryhmitellyt, pohtinut, suunnitellut ja asetellut. Huomannut, että kaikki raskas on hävinnyt ja tilalle on kavunnut pieni maukas jännitys, odotus, jossa sykkii hyvä. Aurinko ikkunan takana viivaa silmänurkkiin viikset. Kurkistan mukavan kiireen keskeltä hangen pinnassa välkähteleviä säteitä ja vilkutan ajatuksissani. Huomenna sitten omilleni oikeasti. Sanon hei kokonaiseksi viikoksi kaikelle arjessani ja suunnistan saamaan hoivaa äänelle, keholle, mielelle , kaikelle. Oppijoiden kanssa tuttu opastaja. Uskallan luottaa ja laskea pois omien aatosteni kulusta. Kääräisen itseni piiloon arkikiireeltä. Ravistan harteilta kaiken, minkä alla painuu pieneksi.
 Edessä tyhjäksi avattu viikonmittainen huolenpito. Mitä sillä lieneekään jaettavana osalleni?! Otan mukaani malttia, etten innostumiseltani liukastu tai lennähdä nurin:)  Seesteisyydelle annan sijaa , levollisuudelle lukuisia visiittejä. Kiitoksen kuljetan taskussani kaikkialle. Avoimin aistein, valppain ajatuksin astelen ja tunnustelen ennenkuin etenen. Hymyyni mahtuu pikkuisen virnettä, jota lapsenmielisyydeksi kutsun. Luotan lujasti saaneeni juuri sen, mitä nyt tarvitsen. Kiitettävää riittää♥

9 kommenttia:

  1. Oikein antoisaa viikkoa sinulle. Ihanaa että toiveita on toteutunut, se auttaa eteenpäin :)

    VastaaPoista
  2. Nauti ja hassua ihan kuin näkisin sinun juuri nyt hymyilevän

    VastaaPoista
  3. Sarppu,
    kiitos. Huristelen iloisin ja avoimin mielin saamaan etupäässä äänihuoltoahoivaa, mutta pitäähän tuo Aslak sisällään niin paljon muutakin:)Syksyllä jatkuu vielä...
    Ihania, ihania toiveita on täyttynyt. Olen pakahtua hyvästä mielestä!
    Paljon kevään valoa ja maukkaita tuokioita sinulle♥

    Irmastiina,
    kiitos. Paljon hyvää ja levollista edessä♥
    Voi hyvin sinäkin!

    MAria,
    oikein näit:) Olen tänään hymyillyt suupielet sikkuralle. PAljon hyvää nyt, vaikka pikkuisen kipuakin, mutta isosti onnea, jonka voimin kivunkin kanssa jaksaa!
    Nähdäänhän kun aurinko hymyilee kauneinta hymyään....?!♥

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää ja sitä maltillista tulevaa viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Oi ihanaa, nautihan täysin palkein!
    Voimaannuttavaa viikkoa, keholle ja mielelle! Lämmin halaus matkaasi♥

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti äänesi saa huoltoa, hiljaisuutta, lepoa.
    lepo arjesta on joskus tärkeää.
    Voi hyvin ♥

    VastaaPoista
  7. Enkeleitä, ilonpisaroita ja onnenhetkiä viikkoosi!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥