perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kirjojenselkiä uusiin runoriveihin♥


Entä jos elämä kypsyisi minussa,
kun pesä tyhjenee.
Minä en ole kaiken keskus,
olennainen.
Luottamuksen lähteellä, naisia kaivolla,
sinisen hetken aikaan.
Ota syliin,
syvistä vesistä valoon.
Auta ääntäsi
enkelivaloa,
hiljaisuudella on ääni.
Kanssasi tämä matka,
jalo soturi,
Pikku prinsessa, Pikku prinssi.
Elämän paradoksit, epäilijän kirjeet.
Leikkiä vakavilla asioilla.
Sydämen täydeltä.
Hetkiä puutarhassa,
ruusun hehkua.
Perhosen keveää.
Lapsen usko.
 Hyllystä löytyvien kirjojen kansista poimittu. 
Uusiksi ajatuksen juoksuiksi kuljetettu. 
Tämä oli virkistävä haaste. 
Kiitos Hanne!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Kyynelsateet

Sadepilvet tanssivat vaihtuvin tahdein pitkin kesätaivaan salia. Näyttämön takana vaihtuvat kulissit tummanpuhuvien pilvien paksusta verhosta hahtuvaisiin harmaisiin pumpuleihin. Pisarat piiskaavat maata. Hetkessä kaikki katoaa ja hiljainen pehmeys peittelee uniin taivaalle tuijottajan. Vaivihkaa kaikki alkaa alusta. Ensin kepein tihkuaskelin, kunnes tahti voimistuu uuteen uljaaseen rankkasateen marssiin. JA niin moni minulle eilenkin sanoi: kunpa sade taukoaisi, saapuisi oikea kesä. Kävelin tyttösen jalkapalloillessa pehmeää pururataa kiivain kuntoiluaskelin. Juuri silloin repesi taivas itkuunsa. Sain sadoittain kyyneliä ylleni. Taivas itki. Nostin sateen sumentamat silmälasit märälle päälaelle ja jatkoin uusin silmin eteenpäin. En nähnyt tarkkoja viivoja edessäni, mutta aistin silti entistä selvemmin. Sinä kannat, sinä viet. Hyräilin ja hymyilin hulluudelleni. Huomasin nauttivani , vaikka kaikki minussa kastui ja paleli. Sinä siltikin pitelit kättesi lämmössä. Äiti, me kastuttiin harkoissa ihan märiksi, hihkui punaposkinen palloilijani. Lasten maailmassa sadekin on sokeria! Kotona odotti saunan lempeä lämpö.
Eilisen itketyt itkut tervehtivät uuden päivän aamukastetta. Yhteinen sävel hiipuu aamuauringon lakaistessa hetkeksi pois kyyneleet. Itkitkö Sinäkin Jumala, huomaan tuumivani. Kuinka paljosta kertovatkaan vuodatetut kyynelmeret. Kun on oikein onnen harjanteella, vuodatan omissani kaiken kiitollisuuteni. Tyttösen laulumittari värähtää äidin silmänurkissa, esityksen jälkeen kysyessään, kostuiko äiti sun silmät? Liikutuksen pienet laineet keinahtelevat laulun tahtiin. Joskus itkin suuria painavia kyyneleitä, joissa tuska tyrskysi pienen varteni uumenista ulos, jotta helpotukselle löytyisi edes pieni väylä. Ne ovat enää anteeksiannettujen sanojen ja tekojen syvissä turvallisen kaukaisissa muistijäljissä. Tänään voisin itkeä ilosta. KAikesta lähelleni lasketusta.Omieni vierellä huolten tuulet, helpotuksen heleät soinnit. Kostuneen posken laelta hymy pyyhkii pois pehmeän kostean. Tänään kiitän kyynelistä. Eilisen sateesta. JA siitä, että itkenpä tai nauran, Sinun kyyneleesi saattelevat kulkuani.
Pihapiirin tammi kurottaa oksillaan yli kahden polun risteyksen. RAkentaa kuin majan polulla kulkevalle. Usein pysähdyn hetkeksi  ja kohotan katseeni tavoittelemaan taivasta. MAjoitun tuokioksi lehvämajaan. Tässä aamussa kirkas poutasini saa kirkkaudellaan siristelemään silmiä. Silmäkulmaan löytää tiensä pieni kyynelhelmi. Se kuiskaa huomanneensa hyvän olon läikähdyksen sisimpäni sopukassa. Siirrän sivuun polven jomotuksen ja muutaman murheen. Annan kaiken tilan ilon kostuttaa. Joskus suurin onni on siinä, mitä et ensin ollenkaan jaksa nähdä.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Sateeseen



Meillä juhannuksen taika oli tavallisuuden ihanuudessa. Yhden lähellemme pysähtyneen kesäpäivän kosketus sulki meitä syliinsä. Aurinko avasi itseään ja kurotti koskettamaan lämpimin sormin. Hymyili kaikellaan ja leikki säteillään. Sipaisi olkapäille punan, kun kasvimaalla kyykkäsin siemeniä multaan. Kasvimaan kupeessa keimailee juhannusruusupensas. Sen kukinnot jakavat huumaavaa tuoksua ohikulkijalle. Tuo huuma saa minut sulkemaan ensin silmäni. Nuuhkin ja hengitän kesäparfyymia. Korviini kantautuu vaimea ,hieman uneen tuudittava surina kimalaisten kiirehtiessä kukinnosta toiseen satojen valkeiden kukkien suuressa kimpussa. Uinahdan ajatuksissani. Hyväntuulen hymy kiipeää auringon kultaamille kasvoilleni. Voisiko tuo hetki olla muuta kuin juhlaa? 

Kesä tuntuu silti viipyvän nupussaan. Eilinen oli kuin Luojan ojentama juhlanäytös. Tänään saapui sade huuhtomaan lämmön pieniksi vesivanoiksi kukkien lehdillä. Tasainen harmaa piilotti iltaa kohti kulkevan päivän. Siivoilimme tyttösen kanssa laatikoitaan. Löysimme juuri kirjoittamaan oppineelta ajalta päiväkirjavihkojaan. Niiden tekstit kutsuivat esiin naurahduksia ja liikutuksen läikähdyksiä. Mielessäni nyökyttelin ylöspäin kiitokseni siitä, että lapsi on osannut itsekseen ammentaa arjestaan ikimuistoista juhlaa. Asettelimme vihkoset kunniapaikalle, sanoin ovat aarteita nyt äidille, itselleenkin ajan myötä. 
Sade pehmentää maata myös aatoksissani. Olen saanut paljon osakseni. Yhdeksänvuotiaat tuntosarvet kääntyvät suuntaani. Aistivat hienoisenkin huolensäikeen. Tässäkin kesässä niitä viipyy vierelläni. Ei mitään ylipääsemätöntä, mutta silti hetkittäin hymyn pyyhkivää. Olen opetellut ottamaan vastaan, mitä annetaan. Muistamaan, miten murheen ovella ilo asuu pihtipielissä. Sateen vaimea tanssi saa eilisen muistot kukkimaan. Saunan ovella tuoksuu pojan tekemä koivuvihta. Pyykkien lajittelun lomassa asettelen ajatuksiani. Kuljet kanssamme tätä matkaa kesästä kesään. Otat syliisi lepäämään ja lasket omin siivin lentämään. Miksi siis murehtisinkaan?! Sateenjälkeisen tuoksun huuma on huomenna luonani.

Oppijan ojentama valkoinen ruusu pääsi väliaikaisesti asumaan viimekesäiseen meiramiruukkuun. Avasi juhlan kunniaksi uuden nupun. Viihtyy paikallaan ja saa ajattelemaan, ettei aina tarvitsekaan kaiken olla juuri ja tismalleen. En tiedä paikkaani, mutta tunnen tässä ja nyt on paras . Näiden vaihtuvien säiden kesässä. Rinnallani rakkaat. Varmana siitä, että on yksi ,joka tietää. Yksi, jonka huolenpidossa on eilisen aurinko ja sen tieltään pyyhkinyt sadetuuli.
Olet  sade kuivalle maalle. Kuin kavaljeeri kanssani kesätuulessa. Keinutat hyvän laineilla ja kuiskaat, miten rakastat. KAnssani kuljet rakkaitteni rinnalla.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

 En saa mielestäni iltaa, jona luonnon järjestyksen julmuus pysäytti. Jouduimme todistamaan hurjaa näytelmää. Takapihan männyssä on tyttösen aikanaan valmistama pönttö pesäksi siivekkäille pikkuisille. Emo ahkeroi ja ruokkii omiaan väsymättä, jotta vahvistuisivat ja saisivat jonain päivänä lennähtää huomaamaan siipiensä kantavan. Enää ei soi sirkutus kotipesän uumenissa. Enää ei kukaan odota ravintoa emon nokasta. Sammui elämä ennen kuin ehti kunnolla alkuunsa. VAroittamatta saapui palokärki koreissa sulissaan ja kaappasi kolon suulta poikasen toisensa jälkeen. Kovin ristiriitainen näytelmä. Kertoo siitä, miten luonnon oma kiertokulku ylläpitää elämää. Mutta miten? Lopettamalla toisen, heikomman. Niin sen silti kuuluu olla. Ihmisen puuttumattomissa. Surusilmin seurattavissa. Viisaasti viritettynä. Silti kun katson vaienneeseen pesäpuuhun, tunnen pientä pohjatonta ikävää. Säälin sulka sipaisee poskelta kostean polun.
Eilisen kesä pysytteli piilossaan. Sateenropinassa oli hyvä tuulettaa ajatuksiaan. Tyttösen sade pisaroi runorivejä paperille. Liikutus läikäytteli sisintäni lukiessani suloisia sanarytmejä, joiden lopussa sain olla läsnä. Runotyttö juoksi äidin syliin. Lämmöksi sylissäni pitelinkin riimittelijääni, kun kannustusjoukkoina seurasimme poikasen jalkapallopeliä viilenneessä illassa. Lapselle syli on turvasatama, josta saa tankata askeliinsa rakkautta ja varmuutta. Isomman tytön suukotin tänään matkaan ystävänsä perheen kanssa. Lähtöjä ja luopumista. Saapumista ja sallimista. Äiti minussa seurailee ja vilkuttavan käden heilautuksissa viipyy palanen haikeutta.
Hengitän itseeni raikasta kesäilmaa. Kuuntelen oksistoissa tanssivaa tuulta. Hymyilen sateen lehdiltään ravistaneille kukinnoille, jotka ponnekkaasti nostavat itsensä tervehtimään poutataivaan poskia. Nappaan ajatusvanasta muutaman iloisen säikeen ja seuraan niitä. Lähden kävelemään kesäpäivään ja poimin iloksemme kimpun pientä kaunista. 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Aamun hellä henkäys


Aamumeren aaltojen liepeistä kohotti kallio poskensa uuteen päivään. Lintujen leikki piirtyi nuoteiksi sinisenä auenneelle taivaalle. TApailin niiden laulua, jossa merituulen humina tuuditti meitä. Siinä istuimme me kaksi. Jos osaisin punoa uuden kauniin sanan kertomaan siitä lämmön määrästä, joka soittaa sykettä sisimmässäni, sen tekisin. Jos voisin. Se sana kätkisi sisäänsä kiitokseni ystävästä. Tuntui kuin kappale korkeaa olisi hetkeksi laskeutunut siihen ihan lähellemme. Voisinhan minä laittaa riviksi aamutekemisemme: sopivasti lämpöisen teen, maukkaan eväsleivän, makoisan yllätyksen, jossa raparperin kirpeys keimaili vaniljan lempeydelle. Voisinhan. Vaan auringon aamutuimaan lämmittämän kallion kupeessa vietimme enemmän kuin eväshetken. Elämän eväitä eteesi laskien, tuulen tartuttavaksi.
PAljon on kesän päiviin ehtinyt lipua ilotuulten kuljettamia ituja. Isosti kiitettäväksi liitettävää.  Pieni hento ketunleivän lehdykkä ,joka sai hetkeksi jakamattoman huomiomme. Yhteisen ystäväksitulleen tahollaan astuma askel elämässään eteenpäin. Tyttönen, joka kaiken kivunkin keskeltä kiipesi sylisi pumpulinpehmeyteen, huolenpitoosi. Toinen, jonka kesään mahtuu niin runsaasti hyväätekevää. Nuoripari, joka kasvojesi edessä säteili rakkauttaan. Liverrys, joka puun latvuksen kaartuessa yllemme lehtimajaksi nosti ilon silmiimme. Ystävyys, josta ammensimme tänäänkin erityistä vettä.
Ilon eteisessä myös monta huolta. KAiken saimme ojentaa viisauteesi. Meren aavassa aukesi aamu. Huolineen, murheineen, riemuineen ,iloineen. Katseesi alla varmuus, kaikki järjestyy. Tuntui kuin Luojan ympärillemme luoma olisi kohonnut kirkoksi yllemme. Aallokossa alttari.Tuntui kuin pieni elämänrisuista kyhätty pesä olisi sulkenut meidät kaksi levähtämään lennähtänyttä. Sinun siipisulkiesi suojiin ennättänyttä. Sain aamun, jonka annan tummuvan illan sylissä hymyillen lipua kohti yötään. Mitä mahtuukaan huomisen huoliin? Mitä jakaakaan uusi armon aamu?

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kukkien jakamaa

Hyvä mieli hipaisi. Juhlaa pehmensi ulkosalla sadetihkuinen taivas. Tunsin lämmintä hyvää sisimmässäni. Hän, jota juhlimme iloitsi päivästään. Sain seuraavaan päivään sanansa, että tämän muiston turvin taas jaksaa. Osalleen toivon onnen viipyvän liki ja saattelevan läpi lämpimäksi muuttuneen kesän. Oman puutarhansa taimista jaksanut kasvattaa hienoja versoja! Yksi iso ja kaksi pikkuista uutta tainta tässä arkeni aarteina joka päivä.
Iloa pulputtivat myös pikkuisimmat Pirtin ihmiset. Ovat kaukaa keväältä odotelleet retkeä naapurimaahan eläinpuistoon äitini seurana. Vaan itki lohduttomia kyyneleitä laululintusemme, kun maanantaihinsa heräsi oksennellen ja kuumeillen. Oli levätessään sänkypesässään kirjoittanut paperille rukouksen, jossa pyysi lapsensanoillaan parantumista. Toipilaana saattelimme satamaan illalla. Aamuuni sain viestin:kaikki hyvin ja riemu rajaton! Äidinsydän minussa kohottaa kädet kiittämään pikkuisen pyynnön kuulemisesta . Niinhän se on, Sinä tiedät, mikä kulloinkin on suurensuurta ja tärkeää. Tämä oli yhdelle pikkuiselle omallesi.

Iso tyttönen kotiutuu taholtaan huomenna. Ilon puutarhassani kasvaa ihan kukkamaa! Tuo pienen lapsen mitoista omaansa ennättänyt tarttui opastajaansa kädestä jättäen taakseen kaiken vanhan. Hiukset vettä valuen kapsahti syleilyyni. KAhdet kyyneleet sekoittuvat suolaista merivettä valuviin vanoihin ja kostuttivat sylini. Onnellani ei tuossa illassa ollut reunoja. Kiitollisuus kaartui kirkkaaksi taivaaksi yläpuolelleni.
Tänään kesätuuli on kutitellut poskipieltä. Tarttunut paidan helmaan ja paijannut. Tuuditellut lomatunnelmaan. Tahditti lempeästi pensseleitämme, kun rakkaan kanssa sudimme uutta pintaa suuren terassin lautoihin ja kaiteisiin. Aikainen herätys tuntuu punnuksina olemuksessa. Satamasta kun haimme onnea nauravan seurueen anivarhain. Olen astunut pihapiirin kesäkauniin keskellä levähtäen touhujemme lomassa. Kun sisin täyttyy hyvyyden jyväsillä, jaksaa uusin voimin.

Maija Paavilaisen ajatus: "Osaisinpa kuin kallio kasvaa kukkia kaikista haavoistani" saa minut antamaan sijan mietteliäisyydelle. Kupissani höyryää päivän ties monesko taukokahvi. Annan katseeni viivähtää terassin vierellä aaltoilevan kallion pinnan uurteissa. Samaan viikkoon mahtui juhlailo, matkailo ,mutta myös askel kauas taaksepäin, josta saapui viesti yhden elämän määränpäähän ehtimisestä. Jokin syvä vanha haava tuijotti takaisin kallion auringon lämmittämiltä kasvoilta. Haava, josta olin aikojen saatossa oppinut kasvamaan pienenpientä kukkaa. Avullasi. Edessä pieni matka kohdallani, jossa ilo on piiloutunut. Haavasta päätään nostava nuppu hymyilee rohkeutta minuun.

Taisivat kukat puhua minuun monta ajatuksen siementä kasvamaan nupuista loistonsa mittaan!

torstai 7. kesäkuuta 2012

Loman kainaloisena

Loma otti syliinsä. Asettauduin sen lempeyteen. Päätän nauttia jokaisesta hetkestä vaatimatta muuta. Ripustin oppijalta saadun kukan keinahtelemaan päivänvalon kosketettavaksi. Vielä tuokion soi sisimmässä lasten laulama....se oli onnellinen lapsuus. Omilleni haluan jakaa pieniä asioita kesäänsä, joissa asustaa onni. Metsämansikat, leppäkertun pilkut, kukkaseppeleet, käpylehmät, kaarnaveneet. Mitä muistan lapsuuteni kesistä, sitä tahdon ammentaa tähän juuri alkaneeseen. Pientä  tavallisuutta, joka aikanaan pukeutuu juhla-asuun muistojen joukossa.

Vehreyden helmat keinahtelevat ympärillä. Kielojen huumaava tuoksu parfyyminä talven vaalentamalla iholla. Varpaita suukottaa vastaleikatun nurmen kostea pehmeä. Tyttösen nukkeleikit lumoavat ja kuljettavat maailmaan ,jossa kiire ja pakko ovat tipotiessään.Tänään astuin kesäaskeleita. Tien vierellä valkeana pitsinä hennot koiranputkien kukkavarret. Tiukasti pallona kesätuulessa voikukkien idut. Ohitseni hölkkäävä vanhus ystävällisen hymynsä kanssa. Omat jalat kestävät vain kävellen reippailun. pellon pientareelta kiertyy esiin raidallinen kissanhäntä. Ehdin huomata paljon, sillä päätin, että tämä kesä jakaa osalleni paljon. Antamatta silti mitään ylenmäärin.
Kotipiennar toivottaa tervetulleeksi minut ja tyttösen, joka jalkapallosta punaisin poskin pyytää iltaansa raparperikiisselin. Saunassa lämpenee myös sydämeni. Pienestä ikkunasta kurkkii terassin pöydällä kimppu tien varrelta poimittua kauneutta. Anopin 80v-juhlaan lupasin paljon kesäkaunista. Kunhan aurinko jaksaisi jakaa valoaan vielä lauantaihin. Kalenteriin ilmaantuu sanoja, lupauksia. Otan ne yksi kerrallaan lähelleni, jotta vältyn pakolta ja kiireeltä. Lasten kinastelu illassa talttui yhteisesti nautitulla aterialla. Nyt uinuvat lapsenuntaan aitan hämärässä. Lintujen iltalaulu soi yhtä kirkkaasti kuin eilisessä.

Joskus kaikki avautuu kun uskaltaa toivoa. Esikoiselleni sanoin tänään: uskalla kuunnella sisimpäsi toiveita. Tyttönen leiriltään soitti ja kertoi saaneensa jotain erityistä osalleen. Kuultujen huokausten täyttymistä, tiedän. Olen kiitoksen sanoista kylläinen. Onnellinen monesta saamastani. Uskallan luottaen odottaa erityistä kesää tästä tuikitavallisesta.

Terassin iltalämmössä meitä viihdyttää uuden kesäradion suloiset sävelet. Minusta tuntuu kuin tyyneen tuulisi hiukan. KEsätuulessa soi lupaus hyvästä. TAhdon kaikellani luottaa hyvään. Lasken iltataivaan sineen muutaman huokauksen.
Vierellämme iloitsee yksi ihmeissään siitä, miten yhtäkkiä jokaisessa päivässä kotoilee joku.
Kiitän ja riemuitsen nyt tämän päiväni iloista. Huomiselle riittää omansa. JA kun huoli tai tummuus saa taivaalle pilviverhon, tiedän kaikki tämä on silti siellä. Aina se kuitenkin on. Hyvyys. Luottamus. RAkkauden syli.