tiistai 14. helmikuuta 2012

Kauniita sanoja♥

"Olet kuin auringonvalo" kirjoitti oppijani koulussa salaisen ystävän vaaleanpunaiseen kirjeeseen. Muikealla hymyllä palkitsi tuo pieni hiljainen poika minut, kun kehuin, miten hienosti oli osannut sanoa. Toivon, että tänään moni on saanut ammentaa iloa osakseen kauniista sanoista. "Tuot minulle hyvän ilon" olivat sanat toisen oppijan rivien joukossa. "Olet mulle lahja" rustasi hatariksi sanoiksi yksi. Opastaja minussa oli onnellinen. Toivon, että säilyvät tuommoisina nuo pienet elämäntaipaleen alun tallustajat. Osaavat sanoa kauniisti. Aarteiden lailla.
Olen ollut allapäin. Viima on raapinut poskea. Unikuviinkin on asettunut huoli. Pelko on koittanut tehdä pesää. Eilen halasin ensimmäistäni. Siipirikoksi lennähtänyttä. En olisi halunnut irroittaa itseäni lainkaan tuosta tuokiosta. Kyllä minä selviän, sanoo ja katsoo silmissään pieni tyhjyys. Ei enää kovasti satu, koittaa kertoa kuin lohduksi minulle. Tänään ovat ystävänsä toisaalla. Siellä, missä piti itsensäkin olla.
 
Säilön jokaisen täällä saamani kauniin sanan sydämelleni. Jokaisen lohdun lausahduksen. Vielä tunnen itseni pieneksi ja viluiseksi. Linnuksi pakkasaavaan uponneeksi. Eksyneeksi. Siementen etsijäksi. Iloitsen isosti, suren suuresti. Nyt olen matkalla taas. Ei osallemme sallita mitään, mikä ei olisi Huolenpitäjämme tiedossa. Koittaa aika, jolloin ymmärrys avartuu ja saan huomata pojan vahvistuneen. Huolelleni on nimi. Se on rakkautta.
Kesken työpäivän viesti rakkaalta. Että rakastaa. Kotona odottivat uudet tulppaanit, tumma suklaa ja punaviini. Elämän pienet ihmeet löytyivät tänään oppijoiden punaisista poskista. Muikeiden hymyjensä suloisuudesta. Tulppaanien nupuista. Ystävien posteista. Halausten lohtulämmöstä.Omieni lähelläolosta. JA ihan vain siitä, että elämä antaa niin paljon. Murhe on riemun eteisaula. Täynnä valoa. Huominen jakaa omat murheensa, omat ilonsa. Suljen sormeni kiittämään. Ja jatkan rakastamista.

KAjastakoon valo päiväsi ylle!

29 kommenttia:

  1. Ihania ajatuksia ja tuo unilelu on suloinen :)

    VastaaPoista
  2. Kerta toisensa jälkeen se raastaa äidin sydäntä, kun kuitenkin haluaisi säästää lastaan mahdollisimman paljon pettymyksiltä ja on väistämätöntä, että lapsenkin on omat kolhunsa ja pettymyksensä elämässä läpikäytävä.
    Joskus tuntuu, että ne lapsen vaikeudet on raskaampia äidille, kuin lapselle itselleen.
    En edes tiedä, onko lapsen kulku tehnyt sydämesi raskaaksi, mutta tämä asia vain tuli mieleeni.
    Lapsen rakastaminen kuitenkin sattuu joskus sydämeen.

    VastaaPoista
  3. Pieni Lintu,
    kiitos♥

    atariina,
    sinullekin♥

    Sirkku,
    poika rikkoi polvensa armeijassa sotilaspainiharjoituksessa. Joutui nyt keskeyttämään ja suunnittelemaan tulevaisuutta tyhjälle paperiarkille. Mielensä on maassa. Tunnen omani niin hyvin. Huolestuneena ja sydän särkien seuraan etäältä tuskaansa. Asuu jo omassa asunnossaan matkan päässä.
    Kiitos sinulle sanoistasi ja myötäelämisestäsi.
    On niin totta, että äidin tuska on lapsen omaa kipua isompi.
    RAkastaminen koskee. JA toisinaan antaa niin paljon.

    VastaaPoista
  4. Minä olen ollut huolissani sinusta...tuo Äidin tuska lapsen puolesta ei koskaan unohdu mielestäni,se raastaa sydäntä ikuisesti,vaikkakin omalla lapsellani on nyt kaikki hyvin,jos sinua yhtään lohduttaa niin aikanaan kaikki on pojallasikin hyvin,älä anna surun tehdä pesää sydämeesi <3 Halaus <3

    VastaaPoista
  5. Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle, ja kiitos niin kauniista postauksesta.
    Uhdyn tuon Sirkun sanomisiin. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos näistä sanoista ja myös niistä toisista, joita minulle lähetit! Olen Jyväskylässä ja mies näytti äsken skypen kautta lähettämäsi ihana kortin ja sen tekstin. Sain nähdä ne koneen ruudulta. Minulle tuli erityinen olo ja kiitollinen olo siitä, että saan jakaa kanssasi ystävyyttä. Nähdään! Ajattelin ehdottaa, että josko vaikka jo piankin :)
    Äidin sydän on usein rakkautta ja murhetta täynnä. Jotenkin elävät kumpikin läsnä tässä äitiydessä. On iloa ja riemua, valtavaa iloa ja riemua, mutta myös huolta ja tuskaa, murhetta ja surua. Toivon ja pyydän sinulle ja teille Isän hellää huolenpitoa. Siu!

    Anu

    VastaaPoista
  7. Kiitos postauksestasi. Mukavaa Ystävänpäivän iltaa Sinulle.

    VastaaPoista
  8. Suloista ystävänpäivän iltaa ihana Tinttarus! <3

    VastaaPoista
  9. Lämpöisin ajatuksin - ystävänpäivänä! ♥

    VastaaPoista
  10. Niin kauniita sanoja. Ja niin paljon rakkautta - se kantaa kyllä murheesta valoisampaan. Pidäthän itsestäsikin hyvää huolta.
    Ystäväni, kiitos, että olet♥

    VastaaPoista
  11. Kauniita sanoja ♥ Monta ihanaa tulevaisuuden toivoa täynnä olevaa ajatusta sain tänään kuulla omilta oppilailtanikin, vaikka ovat siinä "pahimmassa iässä" niin kyllä nuorilla vaan sitä uskoa tulevaan riittää! Varmasti myös sinun pojallasi avautuvat uudet ovet ja ideat pian tulevaan!

    VastaaPoista
  12. Voi miten olen iloinen sinusta.

    VastaaPoista
  13. Sinä luot niin suurta kauneutta sanoillasi, kiitos! Huolta ja murhetta, ja silti niin suuri ilo ja luottamus sinussa! Suloisia sanoja oppilaasi ovat kirjoittaneet, oi että! Halauksia täältä, tänäkin päivänä.

    VastaaPoista
  14. Kauniisti kirjoitit.
    Aikka lapset kasvavat, äidin sydämessä he ovat aina pieniä.
    Poika pärjää, ole huoletta.

    Lämpimin ajatuksin sinua ajattelen.♥

    VastaaPoista
  15. Niin kauniita sanoja, ne saivat minut tänään erityisen hyvälle mielelle, kun omat viime päiväni ovat olleet aikalailla apeita. ♡
    Kiitos sinulle Tinttarus!

    VastaaPoista
  16. Nina,
    kyynelhelmien takana kimmeltää kiitos sanoistasi♥
    Ei anneta pesäpaikkaa surulle, saa käväistä ja jättää siipisulankin, muttei asuinsijaa.
    Kiitos sanojesi lämmöstä.
    Voi hyvin!

    Sylvi,
    sinullekin voimaannuttavia ja valoisia kevättä kohti kuljettavia päiviä!

    Anu,
    voi sinua suloista. Minäkin riemuitsen ystävyydestämme! Nähdään oikein pian!!
    Äidin elämässä riittää riemua, rakkautta, iloa, valoa...ja sitten välillä suru ja tuska pyyhkäisee yli ihan tulvan lailla.
    JAksuja opiskeluusi!!Siu!

    Enkulin käsityöt,
    kiitos♥
    Iloa ja valoa kevätlintuja odotellessa!!

    Kirsikka,
    kiitos♥ sinä ihana!

    Sini,
    ♥ Sydänlämpöinen terveinen luoksesi!

    VastaaPoista
  17. HAnnah,
    yritän muistaa:)
    Olen ollut tämän haverin jälkeen kuin usvassa kulkija. Ajatuksissa pojan tilanne ja huomaan sen imevän minusta voimia. Onneksi ensi viikko on lomaviikko!
    Olet niin suloinen! Voi hyvin♥

    Maikki,
    niin. Lapset ja nuoret ovat hyvä maaperä tehdä suurella sydämellä työtä.
    Niin monta huokausta olen pojan puolesta ylös kuiskinut...
    Kyllä meistä huolta pidetään!
    Iloinen terveinen luoksesi!

    MAria,
    kiitos♥ Sinä ihana voimanainen!
    Lämpöisin ajatukseni kulkekoon lähellesi!

    Satu,
    halauksesi tuli perille ja kietoutui viluisille olkapäilleni lämmöksi! Olet ihana! Laitan pehmeää huovutuspostia vielä takaisinpäin, kunhan saan ajatukseni kasaan:)
    Oppijani ovat suloinen sakki!
    Voi hyvin!♥

    Irmastiina,
    kiitos♥
    Lämmittää mieltä kun sanasi luen.
    Ylihuomenna olisi ollut sotilasvala....
    Omalle alokkaallesi vahvistava ajatus ja siunauksen tuulahdus!

    Mari,
    voi miten olen kiitollinen, jos sanani ovat sinulle valoa pilkahtaneet hämärään! HAlaus luoksesi ja vahvistavaa valoa!!!♥

    VastaaPoista
  18. Miten ilahduin kauniista, herkästä kortistasi. Kiitos sinulle♥
    Ihana, kaunis, koskettava oli tämä sinun postauksesi, täynnä valoa, rakkautta ja luottamusta kaiken usvankin keskellä..
    kiitos sinulle♥

    VastaaPoista
  19. Sirkun luota löysin tänne, surullisella hetkellä huomaan. Onnea ja tuskaa on olla äiti...Kevättä ja valoa kohti ollaan menossa, toivon että valoisaksi kääntyy nuoresikin elämä!

    VastaaPoista
  20. Kirjoitat valtavan kauniisti. Pidemmän aikaa olen seurannut blogiasi ja nauttinut ajatuksistasi.
    Itselläni vanhin lapsista saavuttaa täyden iän ja muut seuraavat pikku hiljaaperässä. . Ajatus pysähtyy . . Ovatko lapseni jo noin "suuria" kun samalla ovat minulle ikuisesti "pieniä" . . Ja äidin huoli ei lopu koskaan.
    Lämmin ajatus sinulle <3 -Sari-

    VastaaPoista
  21. Hanne,
    Voi, miten ilahdun kuullessani kortin tuoneen iloa päivääsi!
    Valo, joka ei sammu pimeässäkään....
    luottamus vaikeimmankin hetkellä...
    Niiden turvin kuljen. Niiden turvin jaksan.
    Meillä alkoi loma. Kotoilemme, hiihdämme, luistelemme, metsäretkeilemme ja ystäviä tapaamme.
    Sinun päiviisi Pilkun kanssa paljon mukavia hetkiä. Ja valoa. Iloa. Luottamusta.

    KAisamaiju,
    mukavaa, että tänne löysit!Tervetuloa uudelleenkin!
    Äidin osa ei ole koskaan helppo, mutta silti se on elämän parhaita asioita.
    Kevättä kohti kulkuun paljon iloa!!

    Sari,
    voi miten lämmittää mieltäni kuulla, että täällä luonani olet viihtynyt. Joskus olen pohtinut Riihipirtin ovien sulkemista. Tuntuu, ettei ole mitään jaettavaa. Silloin yhdenkin piipahtavaisen sanat saattavat kääntää suunnan ja Riihipirtti saa jatkoajan:) Ilahduin kun jätit sanoja luettavakseni!Kiitos. Siunausta ja valoa sinun ja lastesi päiviin!Äitinä olemiseen mahtuu niin paljon iloa ja silti vain ripauskin tuskaa saattaa taittaa ilolta latvan.
    VAikka lapsi kasvaa aikuisen mittoihin, on hän äidille ikuisesti se rakas pieni lapsi.
    Kiitos niin kauniista sanoistasi♥

    VastaaPoista
  22. Haluan kertoa tuntemukseni tämän asian kanssa. Postauksesi 6.2. tänä vuonna, Tuskaa ja kyyneleitä ja kaikki ne sanat siinä, saivat minut kuvittelemaan ihan kauheita, todella kauheita, mitä on voinut tapahtua!!
    En vähättele kokemaasi ollenkaan, se ei ole minun asiani, minun, joka olen liian huolestuvainen kaikesta. Haluan vain sanoa huomioni, että olet ehkä poikasi kanssa todella tiiviissä yhteydessä, ei nyt ihan sidoksissa muttei ehkä kaukaa käy. Mutta tästä te molemmat etenette, niin olen minäkin saanut tehdä. Päästää irti elämään, joka on mennyt toisin kuin äiti olisi halunnut.
    Siis minun kokemanani reaktiosi tähän tapahtumaan oli kovin raju.

    VastaaPoista
  23. Kirsti,
    kiitos sanoistasi. Se, missä toinen kokee kipua, voi toiselta mennä ohi huomaamatta. Samoin on henkisenkin kivun kanssa. Se, mitä pojalleni tapahtui, toi luokseni kyyneltulvan, pelon, huolen. Tuskan. Tunnen omani ja tapahtuneen.Tiedän tilanteensa nyt. YHä olen kovin huolissani puolestansa ja se sattuu äidinsydämeeni kovin kouraisuin.

    Koen vahvasti niin ilon kuin surunkin. Minusta se on rikkaus, vaikka välillä taakaksikin painuu. Jokin tässä nyt herätti sinut jättämään minulle viestin. Kiitos siitä.Jos se aiheutti mielipahaa, olen pahoillani. Kirjoitan tänne Riihipirttiin elämäni hileitä, palasia tunteista joita koen, asioista, jotka herättävät tunteita ja aatoksia minussa.
    Tiedostan, ettei tämä oma tuskani ole verrattavissa esimerkiksi oman lapsen kokonaan menettämiseen. Silti en häpeä tunteita, joita tapahtunut minussa nosti pintaan. Äidin rakkaus on monimutkainen!
    Kaikkea hyvää sinulle . Kevät lupailee tulollaan, vaikka maa lepää vielä pitkään lumivaippansa alla levossa.
    Iloa ja valoa päiviisi! Ihan jokaiseen!

    VastaaPoista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Murhe on riemun eteisaula, voi, kuinka kauniisti sanottu ja varmasi totta!!

    Postaus oli koskettavan kaunis, siitä kiitän! Sekä kauniista sanoistasi blogissani!
    Toivon, että voit aloittaa lomasi ilolla, että murhe väistyy pian! Meistä pidetään huolta, yksikään hius ei putoa päästä niin ettei Isämme tietäisi.

    Sinua ♥ lämmöllä ajatellen,
    Marge

    VastaaPoista
  26. Halaus sinulle ihana suloinen Tinttarus <3
    Lapsen murheet, pettymykset tulevat osaksi äidinkin taakkaa.. Tuttuja tuntemuksia.. Mutta tiedämme että ne voi viedä Taivaallisen tietoon. Uskon että Hän johdattaa, auttaa!!
    Ystävänpäivä voi olla jokaisena päivänä.. Tänään haluan sinulle toivottaa ystävällisesti hyvää tätä päivää ja huomista alkavaa uutta viikkoa, jokaista sen sisältämää päivää:)

    VastaaPoista
  27. Kaunista, koskettavaa luettavaa... ♥

    VastaaPoista
  28. Blogissani on sinulle jotain, sinulle jolla on lahja ja taito kirjoittaa ajatukset sanoiksi <3

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi♥